Soitin Kämppikselle maanantaina. Olin ristiriitaisten tunteiden saartama ja tuntui, että puhuimme kuten aina puhumme toisillemme, mutta silti minulla ei ollut oikein mitään sanottavaa. Kuuntelin pitkään hänen pohdintaansa Rakastajastaan ja tunteistaan häneen. He olivat viikonlopun aikana vaihtaneet rakkaudentunnustuksia keskenään. En osaa kommentoida hänelle tuollaisista uutisista oikein mitään. Sanon yleensä pirteyttä ääneeni tavoitellen, että ahaa, ihan hienoa tai selvä se sitten. En uskalla ihastella enkä kauhistella. Uskallan juuri ja juuri kuunnella. En halua häntä kannustaa enkä lannistaa. Tyydyn olemaan siis kaksi korvaa, jotka vastaanottavat.

En tiedä kuinka keskustelumme loppujen lopuksi kääntyi asumiseen. Aiheeseen pääsemistä on nimittäin viime aikoina vältelty. Minulla kun ei ole ollut minkäänlaista vastauksia kysymyksiin eikä oikeastaan edes niitä kysymyksiä. Joka tapauksessa keskustelu alkoi ehkä siitä, kun kerroin kissoistani. Viivi- ja Nasu-neidit ovat molemmat V:llä olon aikana reipastuneet, pulskistuneet sekä ovat alkaneet leikkimään aktiivisesti. Heidän keskinäinen kisailunsa ja ajoittainen vihanpitokin ovat laantuneet ja kissat tuntuvat olevan omia laiskanpulskeita itsejään (huomioon ottamatta yöaikaa, jolloin he molemmat keksivät kaikenlaista jäynää...). Olen pohtinut kiivaasti tämän V:llä olon ajan juuri kissoja. Viime postauksessani aiheeseen liittyen totesin, etten voi palata enää Kämppiksen luokse ja se on totta. Syy vain ole Kämppiksessä. Tai on osaksi hänessäkin. Mutta suurin syy on selkeästi eläimissä. En voi viedä Viiviä ja Nasua enää siihen kidutuskammioon.

Kämppis oli käynyt taannoisena viikonloppuna Piskin kanssa koulutuksessa ja kouluttaja oli todennut yksikantaan, että Piski ei tule lopettamaan kissojen jahtaamista koulutuksen tai kastraationkaan voimin. Koiralla on kuulemma niin kova ajovietti, ettei siihen mitkään opit ja kiellot auta. No kutsuttakoon sitä sitten vaikka ajovietiksi, mutta minun mielestäni Piski on selkeästi luonnehäiriöinen ja todella vaikea tapaus kaiken kaikkiaan. Ajovietti on siinä ongelmien kasassa pikku murunen.

Oli miten oli, olimme molemmat samaa mieltä eläinten tilanteesta ja nyt pikku hiljaa alan järjestelemään asioitani siihen suuntaan, että asunto järjestyisi muualta. Onko se sitten V:n luona vai missä, se selviää. Ajan kanssa. Kiirettä en aio pitää, koska ainakin toistaiseksi olemme kissojen kanssa turvassa V:n luona. Viivi istuukin tuossa vieressäni ikään kuin aavistaen, että hänestä puhutaan. Olo on kaikesta epävarmuudesta huolimatta helpottunut. Minun ei tarvitse enää palata siihen ristiriitoja aiheuttavaan kotiin!

Maanantai oli hieno päivä muutenkin. Minulle ja V:lle tuli kaksi vuotta seurustelua täyteen. Olin aamun anatomian tentissä, johon en muuten saanut liian intensiivisesti luettua. Tentti ei silti tuntunut kovin vaikealta ja uskon päässeeni siitä läpi. Tavoitteethan eivät olleet sen korkeammalla! Tentin jälkeen palasin hetkeksi kotiin, kunnes sain taas lähteä takaisin iltaluennolle. Olimme molemmat V:n kanssa tietoisia siitä, että saapuisin kotiin vasta puoli yhdeksän korvilla, joten emme olleet tehneet suureellisia suunnitelmia.

Kotiin tullessani minua olivat vastassa romanttiselle tuulelle virittäytynyt V ja kynttilämeri. Hämärässä lepattavat kynttilät ja kauniiksi katettu pöytä viekoittelivat minut viettämään juhlapäivää. Istuuduin pöytään hämmenyksen ja syvän onnen tunteen vallassa. V purjehti jääkaapille ja kysäisi muitta mutkitta maistuisiko neidille shampanja. Vastauksen arvaat varmasti. Jotenkin sivuutin tuosta lauseesta sanan "shampanja" ennen kuin satuin katsomaan pullon etikettiä. Siinä tosiaan luki "champagne". Voih. Olin myyty ja onnesta mykkyrällä. Shampanja on meidän kesken sellainen ultimate-romantic-juttu. Itse pidän kovasti kuivasta valkoviinistä ja kuohuviinistä. Kerran aiemmin olen saanut maistaa shampanjaa ja sen jälkeen olen ollut vahvasti sitä mieltä, että se on se juomien kuningatar. Nimenomaan kuningatar, koska shampanja on mielestäni selkeästi feminiininen.

Illan kruunasi sohvalla lähekkäin kuunneltu Govn't Mule. V tutustutti minut seurustelumme alkuaikoina bluesin maailmaan ja sen jälkeen olen ollut aivan sen pauloissa. Tuo kyseinen orkesteri soittaa vielä kovasti juurevaa ja herkkää bluesia. Shampanja yhdistettynä tähän soluja ravistelevaan musiikkiin oli omiaan tekemään kaksivuotispäivästämme ikimuistettavan. Enkä tässä kohtaa halua vähätellä seuralaiseni merkitystä illan onnistumisen suhteen!

Tänään kävimme yhdessä ostamassa ensimmäisen yhteisen kodinkoneemme, imurin. Kissoista lähtee tietenkin karvoja ja V:n vanha imuri on kauniisti sanottuna epämääräinen vinkuva romu, joka vaivoin imee sisäänsä edes ne karvat ja irtoroskat - puhumattakaan pölystä tai muista hiukkasista. V katseli tuossa iltapäivällä huippuvarusteltua imuria Anttilan kuvastosta ja totesi, että nyt olisi hinta kohdallaan. Lähdimme siltä istumalta Poika mukanamme Selloon imuriostoksille. Tuloksena on nyt siivouskomerossa ansaittua lepohetkeään viettävä uudenuutukainen Hoover. Pinta maalattu kiiltävällä metallinpunaisella ja suuttimia joka lähtöön. Rouhea on, etten sanoisi. Ja on muuten suodatinta ja superhyperhyvää pölypussia! Nyt kelpaa tarttua imurinputkeen! Enemmän minua kuitenkin hykerryttää imurin ominaisuuksien sijaan se fakta, että se on meidän. Meidän yhteinen.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.