Ostin kaupasta eilen sipulipiirakkaa varten makeita sipuleja, punasipuleja ja sitten valkosipulia. Keräilin ostoskoriin herkkuaineksia ja suuntasin junalla kotiin. Uuteen vanhaan kotiini. Ensimmäinen hymy.

Kuorin sipuleilta päällysviitan, halkaisin ja sitten suikaloin. Valkosipulit viipaloin karkeiksi siivuiksi. Kuumalle pannulle lorautin oliiviöljyä ja annoin sipulien muhentua kaikessa rauhassa. Katselin kuinka suikaleet pikku hiljaa muuttuivat läpikuultaviksi ja menettivät kimmoisuutensa. Ripautin antautuneen sipulisekoituksen päälle vielä hippusen sokeria korostamaan ihanaa makeutta.

Painelin piirakkataikinan kertakäyttöfoliovuokaan ja kaadoin sipulit taikinan hellään huomaan. Sekoitin kermasta, kananmunasta ja Philadelphia-juustosta täytekastikkeen. Kiersin mustapippurimyllystä pari kertaa ja heitin mukaan suolaa. Kastike valui täyteläisenä sipulin sekaan. Päälle mozzarellaa ja uuniin. Toinen hymy.

Kaadoin kahteen siniseen viinilasiin jäähtynyttä valkoviiniä ja tarjoilin piirakkaani ylpeänä V:lle. Hän urheasti söi kokonaisen palan, mutta minä tunnen hänet. Hän ei pitänyt piirakasta. Ei sille mitään voinut sitten. V ilmoitti tulleensa iloiseksi, koska olin leiponut hänelle ja ajatellut häntä niin kauniilla tavalla. Itse söin sipulit suussa sulaen piirakkaa ja harmistus katosi niin pian kuin se oli tullutkin. Kolmas hymy.

V lähti aamulla ystäviensä kanssa viettämään yhteistä urheilupäivää golfin, saunomisen ja kesäkeittiön parissa. Minä sen sijaan kellahdin V:n lähdön jälkeen takaisin sänkyyn, nappasin käteeni Blondin ja luin ahmien. Peitto viileänlämpöisenä vartaloni päällä, sänky kuin pesä. Vaivuin uudelleen uneen, kirja kopsahti kissan ja minun väliini.

Heräsin virkeänä vasta iltapäivällä kello yksi ja soitin oitis ystävälleni M:lle, jota en ole nähnyt aikoihin. Se on kerta kaikkiaan kummallista, koska M on minun ystävistäni se, joka osaa koskettaa sydäntä hellästi. Ilokseni sovimme M:n kanssa illaksi ruokatreffit keskustaan. Neljäs hymy.

Ostosmaniastani ei nähtävästi meinaa tulla loppua. Sorruin matkalla salille korvakoruihin ja ihanaan mustaan paitahameeseen. Eilen lisäsin varastoani legginseillä, jotka sopivat uuden löytöni kanssa mainiosti. Viime aikoina en ole päässyt keskustasta kotiin ilman vaatekaupan kassia. Budjetista viis nähtävästi. Vaatekaappini sisältö on saanut sisuksiinsa useita erilaisia paitoja, housuja sekä urheiluvaatteita. Uudistunut henkinen olemukseni näemmä kaipaa uudistunutta fyysistä olemusta. Syy se on tuokin. Ja hyvä syy. Itse asiassa ei taida olla huonoja syitä vaatteiden ostamiselle. Koskaan. Viides hymy.

Salikäynnin jälkeen istuin paluujunassa kotiin. Samassa loossissa kanssani istui humaltunut pariskunta. Kolmissakymmenissä oleva nainen joi Kopparbergin mustikkasiideriä ja hikkaili yhtämittaa. Hän oli epäsiisti, mutta vietävän kaunis. Vaaleat hiukset omasivat mojovan tyvikasvun ja vaatteet olivat tarkempaa katsoen likaiset. Ei rähjäiset, mutta eivät puhtaatkaan. Naisen kasvoilla ei ollut meikkiä ja hänen hymyillessään suusta paljastui pieni hampaanmentävä kolo. Ei suoraan etuhampaiden kohdalla, mutta melkein heti vieressä.

Äkkipäätä nainen ei näyttänyt sen kummemmalta, kuin moni muukaan päiväkännin ottanut. Miesseuralainen, häntä kymmenisen vuotta vanhempi, ei hänkään herättänyt erityistä huomiota. Mutta nauru paljasti heidät. Rohisevat, rikkoontuneet, tupakan ja alkoholin tummentamat äänet soljuivat yhteisessä naurunpuuskassa.

He olivat hyvällä tuulella ja keskustelivat myös minun kanssani muunmuassa rasismista ja siitä saako junassa puhua ja jos ei saa niin miksi helvetissä ei. Heidän mielestään suomalaiset ovat tuppisuita verrattuna esimerkiksi afrikkalaisiin. Samaan hengenvetoon mies tosin totesi, että "onneksi en ole neekeri." Onneksi? Me naiset olimme eri mieltä. Mietin hiljaa mielessäni, että tokkopa tuo parikunta maanantaiaamuna tärisevänä, kylmänhikisenä ja normaalia näyttelevänä ovat sosiaalista sorttia. Ja ne afrikkalaiset, ne ärsyttäisivät heitä silloin.

Heidän tarinointinsa perusteella he eivät olleet muutamaa tuntia vanhempia tuttuja. Nainen sammmui junaan jossakin Huopalahden korvilla, mutta mies urheasti katseli ikkunasta ulos.

He jäivät samalla asemalla pois kuin minäkin. Asemakuulutus havahdutti tokkuraisen naisen humalaisen raskaasta unesta. Pidin naiselle ovea auki meidän poistuessa ruuhkaisesta lauantaitunnelmaisesta junasta. Nainen kiitti minua. Kuudes hymy.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.