Sitä pitäisi istua tiiviisti anatomian monistenippu nenän edessä ja päntätä. P-Ä-N-T-Ä-T-Ä. Onneksi olen jostakin lukenut, että puoli tuntia kerrallaan on aivojen kannalta paras lukutahti, jos aikoo jotakin uutta oppia. Noudatan tuota nyt hyvällä omalla tunnolla, mutta kauhu rintaa painaen. Oikeasti ihmisessä on liian monta lihasta. Ihan liian monta. Ja minä en opettele kuin ylävartalon osuutta. Katselin opettajan monistenipun mukaan sujauttamaa edellisvuoden anatomian tenttiä henki salpautuen. "Luettele kuvaan merkityt lihakset origoineen, insertioineen ja funktioineen. Kerro myös mikä hermo niitä hermottaa." Just. Yleensä pidän anatomiasta, mutta tämä toiminnallinen osuus ei oikein herätä riemunkiljahduksia. Aikaa on tasan kolme ja puoli vuorokautta. Alkuviikon olen viettänyt pirullisen flunssan kourissa.

Syksyn ensimmäisellä luennolla istuin kuin tuhatkiloinen möykky katsellen ympärilläni häliseviä opiskelijakamraattejani. Heistä lähtevä into suorastaan ryöpsähteli minun kasvoilleni ja valui pitkin ihoani. Minä tunsin vain väsymystä. Tekemättömät tehtävät kieppuivat pääni ympärillä sekaisena kasana. Pystyin vain ajattelemaan kuinka kaikki muut olivat opintojensa suhteen ajan tasalla ja minä ainoana häviäjänä paikalla pitämässä kynsin ja hampain kiinni muun ryhmän tahdista. Otin yhteyttä tutoropettajaani jälleen kerran.

Pitkän keskustelun, hyvin nukutun yön ja pohdinnan jälkeen päätin jäädä täksi syksyksi HOPS-opiskelijaksi. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että minulla on henk.kohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jota noudatan nyt syksyn ajan. Otan kiinni vanhat opinnot, käyn joitain uusia kursseja ja jätän nykyisen ryhmäni siirtyäkseni sitten tammikuussa meitä puoli vuotta jäljessä opiskelevaan ryhmään. Tämä kaikki aiheutti aikamoista myllerrystä. Opintomme ovat hyvin ryhmäkeskeisiä johtuen opintojemme luonteesta, joten nykyisen ryhmän jättäminen jo vuoden opintojen jälkeen tuntui aika vaikealta. Ikään kuin olisin jäänyt ihan tyhjän päälle kellumaan ilman suuntaviivoja ja muilta opiskelijoilta saamaani tukea. Totuus on kuitenkin se, että minä opiskelen ammattikorkeakoulussa vain itseäni varten, en ketään enkä mitään muuta varten. On minun vastuullani, että hoidan kohdallani opinnot kunnialla ja hyvin. Vaikka päätökseeni liittyikin henkilökohtaista dramatiikkaa, on se kuitenkin selkeästi oikea päätös. Motivaatio nousi syvältä suosta uuteen kukoistukseen ja nyt tuntuu siltä, että sain uuden mahdollisuuden korjata tilanteen ja oppia ne asiat, jotka jäivät viime keväänä oppimatta uupumuksen vuoksi.

Olen päätöksestäni ylpeä. En olisi millään saanut 45 opintopistettä kasaan puolessa vuodessa. Olen vain sellainen luonne, että tahdin hidastaminen, olisi se sitten kuinka järkevää tahansa, tuntuu minusta luovuttamiselta ja laiskuudelta. Tässä asiassa ajattelin kerrankin kauaskantoisesti ja realistisesti. Pukematta suorittajan viittaa harteilleni. Tuntuu kuin tuhat kiloa olisi tipahtanut harteiltani! Ehkä tässä kaiken pään seinään hakkaamisen keskellä jotakin oppiikin.

Olen edelleen V:n luona. Hän ehdotti hyväntahtoisesti, että voisimme alkaa katselemaan minulle vaatekaappia, kun kerran nyt tunnun vain oleilevan täällä viikosta toiseen. Vaatekaapin suhteen hän oli kyllä tosissaan ja eilen mietimmekin erilaisia vaihtoehtoja kuinka sisustaa tämä V:n nykyinen asunto sellaiseksi, että tänne mahtuu meidän lisäksi joka toinen viikonloppu Poika yökylään. Tunteet tuon suhteen ovat arvatenkin aika ristiriitaiset. En voi kieltää, että sisälläni läikähti lämmin onnentunne, kun hän ehdotti tuota. Silti pelkään, että hän peruu puheensa ja jotakin ikävää ilmaantuu nurkan takaa, joka pilaa taas kaiken. Inhottaa, etten osaa luottaa, mutta toisaalta menneisyys on opettanut olemaan varuillaan ja uskomaan vasta tekoja eikä sanoja. Siksi en ole asiaa ottanut esille Kämppikseni kanssa.

Kävin tänään kotona hakemassa erinäisiä tavaroita ja vaatteita sekä maksamassa vuokrani asuntoon, jossa en ole kolmeen ja puoleen viikkoon viettänyt yötäkään. Kämppis makasi sängyssä nukkumassa, vaikka kello oli jo päälle yksi. Tuntuu, että hän nukkuu aina, kun ilmaannun kotiin. En viitsinyt hänelle kauheasti puhua mitään vaan jätin rauhaan. Tein pakolliset asiat ja häivyin taas. Tunnelma oli todella outo. Ihan kuin hän ei olisi minun kanssani halunnutkaan juuri keskustella. En väitä toki itseäni niin ihanaksi ja erityislaatuiseksi, että aina kun käyn kotona, tulisi hänen tulla innokkaasti minua vastaan ja kertoa kaikki kuulumiset. Tarkoitan tässä lähinnä sitä, että välillämme on jotakin selvittämätöntä ja hiertävää. Emme ole riidelleet mistään eikä minkään asian luulisi olevan huonosti. Välimme vaan eivät ole kunnossa. Jotenkin tuntuu, että hän ärsyttää minua ihan kaikella tekemisellään ja lähinnä tekemättömyydellään. Kaikki hänen elämänsä vaikeat asiat ovat muiden syytä tai olosuhteiden syytä. Hän makaamassa keskellä päivää sängyssä on sellainen näky, joka jostain syystä saa minut raivon valtaan. Koirat vinkuvat vieressä pissalle menoa ja hän vain makaa eikä edes tervehdi. Tuntuu joskus jopa siltä etten ehkä enää voi palata siihen kotiin.

Hän käy elämässään läpi sellaista vaihetta, josta olen itse kasvanut jo ulos. Kaiken voivottelemisen ja marinan tilalle olen yrittänyt vaihtaa tekemisen ja vastuun. Kukaan muu ei rakenna minun elämästäni mielekästä eikä kukaan muu voi minua auttaa siinä määrin kuin itse voin itseäni auttaa. En tässä tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi oikeutettu suremaan kohtaamiaan vääryksiä tai olemaan vihainen ja syyttämään tapahtuneita. Minusta se ei vain ole pitemmän päälle kovin kasvattava vaihtoehto. Hänen käytöksensä hermostuttaa, kun suurin osa hänelle tapahtuvista ikävistä asioista on vain hänen omaa syytään ja ratkaisun avaimet ovat hänen omissa käsissään. Tuntuu, että tuollaisen lähellä on tällä hetkellä vaikea olla varsinkin, kun monet asiat mitä hän tekee ovat minun moraaliani vastaan. Puhun tässä kohtaa koirien huonosta hoidosta sekä Rakastajasta. Onneksi en ole siitä epelistä kuullut pitkään aikaan mitään. Viime uutisten mukaan he suunnittelivat ensi kesälle yhteistä etelän matkaa. Ei. Eieiei. En edes tiedä miten minun kannattaisi koko juttuun suhtautua. Ehkä pitäisi olla vain ihan tyytyväinen, että minulla on tällä hetkellä halpa opiskelija-asunto, joka tekee talouden suunnittelustani paljon helpompaa. Ajatellaan jatkoa sitten joskus. Nyt minun pitää ajatella ennen kaikkea anatomiaa.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.