Lauantaina suunnattiin pahimpaan perhelauantaiaikaan Ikeaan Vantaalle. Parkkipaikka puhui jo karua kieltään sisällä odottavasta härdellistä. Farmarimallia vieri vieressä, ruutu ruudulta. Jotkut innokkaimmat olivat parkkeeranneet nurmikolle peräkärryineen. Pienen kiroilu- ja tunteennostattamissession jälkeen saimme parkkeerattua automme (farmarimallia sekin) aika lähellä pääovia. Syvä hengitys sisään ja ei kun sekamelskaan.

Pitkällisen tuumailun ja erinäisten vaatekaappivaihtoehtojen ovia aukoessa ja sulkiessa päädyimme juuri siihen aiemmin mainitsemaani Pax Malmiin. Hinta oli suhteellisen korkea, varsinkin kun olimme tehneet päätöksen hankkia Pojalle olohuoneeseen nukkumaparven, jonne saisi häädettyä työtason makuuhuoneesta kummittelemasta.

Menimme palvelupisteelle ja ilmoitimme ylpeyttä puhkuen, että toi tuolla juuri noin, juu ja samoilla sisuksilla, juu ihan samoilla, juu ihan sama kokonaisuus, nimenomaan kyllä tuo kombo. No ei kun kaappia katsastamaan vielä kerran. Sitten kassaherra alkoi tulostamaan listaa itse noukittavista osista. "Ohops. Valkoista ovivaihtoehtoa ei nyt varastossa olekaan. Käviskös se sillä tavalla, että laitettas kaksi peiliovea?" Tuumailua lisää ja sitten myöntävä vastaus. Kuljetusvaihtoehdoistakin puhuttiin. "Samana päivänä kuljetus maksaisi 59EUR ja pojat kantaa sisälle saakka." kassa ehdotti innokkaana. "Olishan se kiva, ettei ite tarttis raahata....Mites sen valkoisen oven kanssa, jos sitä odotettas kummiskin. Kai tuotte myöhemmin samaan hintaan?", pähkäili V. "Juu, no jos päädytte odottamaan sitä valkoista ovea, niin sitten sen kuljetuksesta täytyy maksaa erikseen." "Erikseen vielä? Sehän on teidän moka, kun ei valkoista vaihtoehtoa löydy?", sanoin minä jo hivenen närkästyneenä kaikesta veivaamisesta. "No niin, mutta erillinen kuljetus kumminkin sitten kun sitä valkoista varastoon saapuu, että maksaa pitäs lisää...", kassa änkytti ja naputti konetta. "Jaa, no me otetaan se peiliovi ja vuokrataan paku. Kyllä näillä haboilla itekin kantaa.", päätti V ja otti listan käteen.

Etsimme ihmispaljouden keskellä kärryihimme tarvittavat osat - niitä oli paljon ja painavia - ja suuntasimme kassalle. Kassaneiti piippasi viivakoodia koodin perään, kunnes liukukiskon kohdalla ilme muuttui oudoksi. "Jaa, tässä on nyt jotakin... Hmm... Mäpäs soitan." Hetken tyttö keskusteli vakavan näköisenä ja sitten ilmoitti reippaasti, että ei voi myydä liukukiskoa meille. Täh? "Sieltä tulee kyllä henkilö katsomaan tilannetta." Ahaa. Henkilö tuli ja alkoi vetämään liukukiskoa pois kärryistä. "Joo, no tässä on nyt sellainen tilanne, että ei voida myydä.", henkilö sanoi ja jatkoi vetämistään. "Siis mitä ette voi myydä?", V kysyi kireys äänessään. "Juu, no ei voida. On tässä erässä virhe. Niin ei vaan voi myydä. Pahoittelut." "No mitäs perkelettä me tehdään liukuovikaapilla, jossa ei ole liukukiskoa?" "Niin, no...", henkilö sai sanottua. "Ei sitten kassaherralle palvelupisteeseen ole viittitty ilmoittaa, että eipä voi myydä, kun ei ole liukukiskoa?", V tuohtui. "No, tässä on nyt käynyt ihan inhimillinen erehdys.", henkilö soperteli. Minä alan jo tulistumaan: "Eipä paljon kuule lohduta. Se kaappi jää nyt tänne näin, että vie vaan liukukiskot ja muutkin vermeet. Mitä me sillä enää." Henkilö lähti raahamaan unelmien kaappiamme ja me jäimme kassalle muine ostoksinemme, jotka huomasimme unohtaneemme kassalle kävellessämme jo autolle. Kiroillen lähdin noutamaan tavaroita. Kaiken huippu oli se, että ainut apu mitä liukukiskon suhteen saimme, oli Ikean paina-yksi-jos-haluat-keskustella-ruuveista-palvelunumero, josta voisimme sitten tiedustella, koska sitä liukukiskoa voisi saada turvallisessa kuosissa. Että näin.

Sunnuntaiaamuna olin intoa täynnä lähdössä PerfectBody-tunnille. Juoksin kiireessä bussipysäkille vain huomatakseni, että unohdin aerobic-tossuni kotiin. Vettä satoi ja kaaliin otti. Motivaatio oli kova jumppatunnin suhteen. Alunperin meillä oli suunnitelmissa lähteä kaikki kimpassa uimaan. Halusin kuitenkin V:n ja Pojan menevän kahdestaan uimaan, koska heillä on ollut jo pitkään sellainen perinne, jo ennen minun astumistani kuvioon. Ajattelin, että saavat viettää aikaa kahdestaan. Minä kömmin masentuneena takaisin rappuja ylös. En löytänyt avaimia, joten rinkutin kelloa vihaisena. V ehdotti sisällä, että lähtisin salille vääntämään rautaa. Jostakin käsittämättömästää syystä minua suoraan sanoen vitutti aivan älyttömästi, että en muistanut aerobictossuja ja en päässyt jumpalle. Naama väärinpäin nappasin tossuni ja lähdin salille. Vettä tuli kuin Esterin takalootasta. Treeni sentään oli hyvä.

Pojan lähtiessä kotiin, hän raivostui V:lle typerästä syystä, josta en nyt viitsi tähän sen enempää kertoa. Joka tapauksessa heidän välilleen kehkeytyi vakava riita, joka päätyi siihen, että V pakkopuki Pojalle vaatteet päälle ja lähti viemaan Poikaa kotiin.Minä istuin sohvalla jähmettyneenä kauhusta. Muutenkin tunnen itseni aina niin ulkopuoliseksi ja oudoksi, kun Poika on vihainen tai surullinen. En tiedä miten päin olisin. Heidän väliset riidat eivät sinällään kuulu minulle, joten en osallistunut siihen muutoin, kun sanomalla, että voisiko tilanteen selvittää ennen kuin Poika lähtee kotiin. Sain vastaukseksi V:ltä vihaisen: "Älä puutu."

V ja Poika lähtivät ja minä jäin sohvalle tärisemään kummastuksesta. Sijaistoimintona soitin isälleni ja lörpöttelin  niitä näitä. Huomasin keskustelun lomassa, että ääneni tärisi.

V tuli kotiin ja oli myrtyneen näköinen. Hänen exänsä soitti melkein heti ja he puivat asiaa puhelimessa keskenään. Minä kysyin puhelun jälkeen, että voinko sanoa jotakin. V närkästyneenä, että en voi. Hän sivuutti minut täysin. Toisaalta ymmärrän, hän oli varmasti järkyttynyt tilanteesta. Minä itsepintaisesti (ja jotenkin itseltäni huomaamattanikin) aloin kuitenkin keskustelemaan asiasta.

Keskustelu johti minun ja V:n väliseen vakavaan riitaan. Olisin halunnut vain puhua Pojan reaktiosta, isän reaktiosta ja siitä mitä tapahtui. Puhua Pojan kasvatuksesta ja siitä miten asian olisi voinut hoitaa toisin, miltä tuntuu yms. V oli kuitenkin hyvin negatiivinen ja käyttäytyi kuin minun ei pitäisi olla mitään mieltä koko asiasta. Hän sitten sanoikin, toivottavasti vihapäissään, että nämä Poikaan liittyvät asiat eivät kuulu minulle mitenkään ja minun mielipiteitäni ei kaipaa kukaan.

Toisaalta ymmärrän V:tä hyvin. Keskustelin vaikka hän ei halunnut. Toisaalta minulla on oikeus kysyä ja puhua. Tilanne kosketti minuakin, koska olin sen näkemässä ja olen Pojan elämässä mukana. Muutenkin olo on aivan hoomoilanen monesti. 

Jotenkin meidän välinen keskustelumme päätyi vain kamaliin loukkauksiin ja pahaan mieleen. Tunnen olevani ihan turha kapistus koko jutussa. Asun täällä ja olen osallisena Pojan elämään. Olen silti aivan ulkopuolinen ja en tiedä mikä minun paikkani on. V usein vain latelee kuinka minun kuuluisi olla. Hän suhtautuu minuun välillä tällaisissa tilanteissa kuin olisin täysi ääliö, kun edes olen kiinnostunut ja ettei minun tulisi vaivata päätäni näillä. Se on kuitenkin mahdoton vaatimus. Välitän Pojasta ja olen siksi näistä asioista kiinnostunut. En voi elää saman katon alla olemalla aivan uppoulkopuolinen, joka saa avata suunsa Poikaan liittyen vain luvalla. Toki ymmärrän, ettei Pojan kasvatus ole minun vastuulla ja minun päätettävissäni, mutta minusta meillä pitäisi olla V:n kanssa avoin keskusteluyhteys asiaan liittyen.

Miksi en kuunnellut ja ollut hiljaa, kun toinen ei halunnut puhua asiasta? Miksi piti olla jääräpää ja saada selvittää? Minulle kai vain äiti opetti, että älä anna auringon laskea vihan ylle. Nyt kiemurtelen pahassa mielessä tietokoneen äärellä ja mietin minne piiloudun.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.