Yleensä en tee uuden vuoden lupauksia. Olen sitä mieltä, että jo pitkään etukäteen harkitut lupaukset tavan takaa menevät puihin. Tästä seuraa tietenkin krooninen morkkis ja itsesyyttely, josta puolestaan ei tunnetusti liiemmin ole apua  itsensä kehittämisen kannalta. Tänäkään vuonna en siis tee varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta haluan silti katsoa mennyttä vuotta kriittisesti ja miettiä mitä voisin tehdä toisin, jotta elämäni olisi parempaa vuonna 2007. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, mutta uskon silti vanhaan sanontaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Typerää ei ole tehdä virheitä, typerää on toistaa niitä liian monta kertaa.

Olen huono pitämään kiinni sovituista aikatauluista. Tämä tietenkin johtaa ennen pitkään kaaokseen ja ahdistukseen, kun hommat kaatuvat niskaan ja mistään ei tunnu riittävän tarpeeksi aikaa kasaantuvien tehtävien hoitamiseen. Tein tässä asiassa jo syksyn aikana hurjan edistysaskeleen, kun hankin itselleni kalenterin, johon laitoin kaiken ylös. Kalenterista on ollut huomattava apu arkea suunnitellessa. Näkee selkeästi kuinka paljon aikaa on käytettävissä mihinkin ja minä päivinä sitä haluaa pitää ansaittua vapaata. Jos asiat ovat ylhäällä omassa pääkopassa, kännykän kalenterissa ja almanakassa, taattua on vain sotkut ja päällekäisyydet. Tuosta ongelmasta olen nyt päässyt hienosti eroon. Silti kehitettävääkin löytyy. En edelleenkään pidä tarpeeksi hyvin kiinni suunnittelemistani aikatauluista ja huomaan olevani vieläkin turhan usein kasaantuneiden hommien piirittämänä. En ilmeisesti ole realistinen omien voimieni suhteen. Luulen nähtävästi, että voin sahata työn, opiskelun, sosiaalisen elämän ja harrastusten välillä sutjakkaasti, vaikka oikeasti huomaan tarvitsevani aikaa levolle melko paljon. Kun en raivaa kalenteristani riittävästi vapaa-aikaa, varastan sitä milloin mistäkin. Siirrän tekemättömiä töitä huomiselle ja jätän menemättä sovittuihin tapaamisiin.

Ensi vuonna yritän järjestää kalenterini realistiseksi omien voimavarojeni suhteen. Tämä tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että työn tekemistä on opintojen ohella vähennettävä rankasti ja työharjoittelun ajaksi lopetettava kokonaan. Opinnot ovat nyt tärkein prioriteetti, koska minulla on vilpitön halu valmistua aikataulussa, jonka olen itselleni suunnitellut. Nyt näen hyvin kirkkaasti, että näin ei tule tapahtumaan, jos jatkan työelämässä samalla tahdilla kuin olen nyt tehnyt. Työ verottaa hirvittävän paljon aikaa ja voimia koulunkäynniltä. Voimia, joita minulla on muutenkin rajallisesti, kuten meillä kaikilla.

Työnteon väheneminen heijastuu suoraan lisääntyvään aikaan, mutta samalla tietenkin heikkenevästi taloustilanteeseen. Ensi kevät tulee olemaan siis suhteellisen puritaanista, mitä kuluttamiseen tulee. Jostakin on luovuttava, jotta jotakin saa tilalle. Uskon kuitenkin pärjääväni vähemmälläkin. Onhan se ekologistakin!

Kun katson vuotta 2006 taaksepäin, tulee mieleen levottomuus ja äkkipikaisuus. Levottomuus, koska elämäni tuntui kulkevan niin mutkaista polkua pitkin, etten aina tiennyt olinko edes oikealla tiellä. Tapahtumat suhahtivat ohitseni mielettömällä vauhdilla. Ihan kuin ratti kääntyilisi omavaltaisesti ja minä istuisin ratin takana voimattomana sivustaseuraajana. Äkkipikaisuus taas viittaa suoraan minun luonteeni heikoimpaan lenkkiin. Äkkipikaisuuteni takia joudun turhan usein konfliktitilanteisiin, jotka olisivat pienellä mielen maltilla ohitettu hetkessä. Liian nopea ajatuksenjuoksu on kostautunut ja kiemurtanut polkuani entistä sykerömmälle. Nyt syksyn myötä olen opetellut katsomaan asioita toisesta näkökulmasta. Rauhoittuen ja hengittäen syvään, kuunnellen tarkoin itseäni. Mönkään on menty monesti, koska vanhat tavat istuvat tiukassa. Ne ovat ehtineet kehittämään aikamoiset juuret. Vanhat tavat ovat myös turvallisia silloin, kun uudet keinot ovat vielä hataralla pohjalla. Silti tiedostan vahvasti, että äkkipikaisuuttani on jalostettava toisenlaiseen energiamuotoon. Haaste sinänsä, mutta uskon tämän olevan elämänlaatuani merkittävästi parantava kehityskaari.

Toivon myös, että vuonna 2007 saan asua pitkään samassa kodissa. V puhuu jo isomman asunnon hankinnasta, mutta minä mieluusti asuisin vielä tovin ahtaasti. Kaipaan niin hurjan paljon kotitunnetta sisälleni. Pikku hiljaa se onkin alkanut pilkahdella erilaisissa tilanteissa esiin. Esimerkiksi jouluaaton aattona äitini oli kylässä ja kehui huusholliamme kauniisti sisustetuksi ja lämpimäksi. Katselin ympärilläni olevia monia kynttilöitä, jouluista pöytäliinaa, uusia huonekaluja ja koriste-esineitä ja totesin hiljaa itselleni, että äitini on oikeassa. Minulla on nyt tosiaan koti, joka on sisustettu kauniiksi ja lämpimäksi. Tässä kodissa on hyvä olla ja se alkaa tuntua omalta. V:kin on alkanut hienosti sopeutumaan arkeen, joka jaetaan toisen ihmisen kanssa. Silti kaipaan vielä rauhallisia ja paikallaan pysyviä kuukausia tässä asunnossa. Sisälläni on vielä lepattava epävarmuuden tunne siitä, että kohta kaikki taas kuitenkin muuttuu ja heittää häränpyllyä ympäri. Se on ollut elämässäni viime vuosina niin paljon enemmän sääntö kuin poikkeus, että pysyvyyteen on vaikea luottaa. Ensin asioiden on oltava paikallaan, että kestää niiden liikehdintää menettämättä tunnetta elämän hallinnastaan.

Syksyn aikana aloitin kuntoilun. Tanssiharrastus tulee näillä näkymin jatkumaan, mutta vaihdamme ryhmää ja tyyliä. Tämä latino groove ei vastannutkaan oikein odotuksiamme ja jos suoraan saa sanoa, ryhmän tanssinopettaja oli melkoinen pettymys. Kummallinen vanhahko nainen, joka tuntui olevan katkera elämälle. Menetetylle sellaiselle. Minulle 40EUR kuukaudessa on mieletön määrä kahisevaa, joten haluan rahoilleni vastinetta. Emme ole vielä tarkkaan päättäneet mihin ryhmään lähdemme mukaan, mutta luultavasti johonkin showtanssin tai diskotanssin tyyliseen. Se asia selvinnee piakkoin.

Keväällä jatkuu myös jumpissa käyminen. Innostuin siitäkin nyt syksyllä kovasti ja sielläkin saan käydä siskoni I:n kanssa. Tähän liikunnan harrastamiseen liittyy toive omien elämäntapojen parantumisesta. Tammikuussa aloitan nimittäin myös makean syömisen vähentämisen. Tavoite olisi kerta viikossa, mutta tuskin aluksi pystyn siihen. Mikään ei tapahdu hetkessä ja aina tulee takapakkia. Hiljaa hyvä tulee. Olen huomannut, että pysyvimmät päätökset elämässäni ovat syntyneet pitkän kypsyttelyn ja tietyn nöyrtymisen tuloksena. Sellainen "soitellen sotaan" - asenne ei ole minua koskaan minnekään vienyt. Radikaalit muutokset nyt lähinnä herättävät uhmaa ja vitutusta, joten pehmeä liuku lienee paikallaan tämänkin suhteen.

Kesäkuu 2007 tulee olemaan kohdallani käänteentekevä ihan muista syistä. Isompi siskoni K saa tuolloin ensimmäisen lapsensa ja näin ollen Purrrrinasta tulee tuona samaisena hetkenä täti! Tämä kunniatehtävä on kutkuttanut sisimmässäni jo koko syksyn, mutta siitä ei ole saanut julkisesti jutella mitään. Ymmärrettävistä syistä. Nyt ollaan asian kanssa jo selkeämmillä vesillä, koska siskon mies kirjoitti asiasta heidän yhteiseen blogiinsa. Tieto on siis julkista, joten uskallan hehkuttaa ilouutista myös omassa blogissani! Vauvahomma estää tosin K:ta osallistumasta keväällä tanssitunneille, joten tästä lähtien se on sitten I ja minä, jotka lanteitaan käyvät pyörittelemässä. Toivon kyllä, että jokaviikkoiset siskokahvittelut jatkuisivat silti kolmessa pekassa.

Vuodelle 2007 toivon myös syvenevää rakkautta minun ja V:n välille. Uusioperheeni soisin kasvavan ja kehittyvän positiiviseen suuntaan. Sellaiseksi, että kaikilla on siinä hyvä olla ja perusta olisi siksi verran luotettava, jotta se kestäisi hieman myrskytuuliakin. Muulle perheelleni toivon totta kai myös paljon rakkautta ja etenkin K:lle voimia kasvattaa uutta sisällään. Kaikille läheisilleni toivon rauhaa ja elämän viisautta tehdä oikein itseä ja muita kohtaan. Blogin suhteen toivon rakentavaa kommentointia ja mielenkiintoisia keskusteluja moniulotteisten blogi-ihmisten kesken!

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.