Täytyypä sanoa, että on hyvä mieli. Väänsin hikeä puristaen päivällä todella laaja-aiheisen ryhmätyön loppuun ja suoritin eilen hermostoanatomian tentin aika kunniakkaasti läpi. Sain pestyä eilen ja tänään pyykkiä sekä putsattua kissanhiekkalaatikon joka kolon pesuaineella. Oikea ja vasen käsivarsi sekä oikea pakara on tikattu täyteen vasta-aineita kaiken maailman kauheita sairauksia vastaan ja malarian estolääkitys odottaa huomenaamua, jotta voin napata läpipainopakkauksesta ensimmäisen tabletin. 

Matkakoon shampoo ja hoitoaine on myös hankittu. Jännä muuten miten matkakokoisista shampoo- ja hoitoaineputeleista tuleekin lähdön fiilis päälle. Sitä on sitten varustauduttu oikein pulloja myöten. Ihan kuin pikkupurkit kertoisivat matkailun evankeliumia kaikille rannalle jääville. Tuo rannalle jäämisen olotila on muuten itselleni turhankin tuttu. Matkustin lentokoneella ensimmäisen kerran ulkomaille viime kesänä 26-vuotiaana. Minusta on otettu lentoasemalla ennen lentoa kuva, jossa istun siiderilasi edessäni hymyillen leveintä virnistystäni ikinä. Riemuitsin matkalle lähdön tietoisuuden tuomasta huumasta. Tällä kertaa minä en olisi äidin ja isäpuolen kanssa teini-ikäisenä katsomassa nousevia ja laskeutuvia koneita kahvilan suuren suuresta näköalaikkunasta. Tällä kertaa minä olisin lentokoneessa sisällä! Kanssamatkustajia lienee huvittanut nainen, joka miltei kiljui innon sekaisesta kauhusta lentokoneen noustessa Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Kreetaa. 

Sama huuma jatkuu edelleen. Kun matka varattiin kolme viikkoa sitten, minut valtasi kertakaikkinen pulppuava riemastus. Hyvä, etten pomppinut ympäri olohuonetta varauksen varmistuttua. Kreetan matkasta on vain positiivisia muistoja mielen sopukoissa. Nyt matkaan kamalasti kauemmaksi - Intiaan! Kyselen itseltäni vähän väliä: "Voitko kuvitella? Sinä menet Intiaan!" Oloa voisi verrata lapsena koettuun iloon: se on niin konkreettista, että itseään pitää nipistellä uskoakseen todeksi.

Matkalaukku olen jokseenkin pakannut lukuunottamatta muutamia vielä kuivaustelineellä roikkuvia kosteita vaatteita. Otan kauheasti vaatteita mukaan. Otan aina matkalle liikaa vaatteita. Kauhistelen etukäteen mielessäni, että sitten paikan päällä harmistus on valtava, kun juuri se punainen pilkullinen paita jäi kotiin. Tuntui muuten ihan hassulta kaivaa naftaliinista kaikki kesävaatteet. Keskellä kauneinta lumisinta talvea minä mietin kesämekkoja, bikinejä ja paitoja. Onneksi ostin muuten viime kesänä alennusmyynnistä ihania bikinejä! En ehtinyt niitä oikein viime kesänä pitää. Nyt saan niillä mainiot rusketusraidat!

Kissojen hoitokin on järjestynyt helpommin kuin osasin toivoakaan. Viikonlopun verran kissuuksia hoitaa ystäväni M, joka vie meidät huomenna kentällekin. Ensi viikon karvatyttöjä hoitaa Poika ja Pojan äiti. Matkaa Pojan toiseen kotiin on meiltä vain 300 metriä ja V:n exällä on itselläänkin kaksi kolmiokorvaa. He ovat hoitaneet mirrejä ennenkin ilomielin ja onneksi nytkin suostuivat tyttöjä kaitsemaan. Matkaan voi siis lähteä kaikin puolin hyvillä ja levollisin mielin. Kun vain nyt uskoisin todeksi! Purrrrina oikeasti lähtee paratiisiin!

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.