Herramunjee. Se on sitten vihdoin täällä. Kaksi tuntia kuusi minuuttia ja Purrrrina kävelee ulos auring... vesisateeseen nauttimaan ihka ensimmäisistä lomaminuuteista. Töissä huomaa, että jolla kulla hiekka tiimalasissa vähenee, koska en jaksaisi enää millään mitään. En mitään.

Lähdemme tänään viettämään juhannusta tuonne Jyväskylän hujakoille. Tiedossa siis ruuhkassa istumista. Aiomme ottaa koitoksen kuitenkin ihan nautinnon kannalta. Pakkaamme autoon mukaan messevää musiikkia ja varustaudumme herkullisilla matkaevällä (lue: sipsejä ja karkkia). Musiikkipuolesta voinen valoittaa sen verran, että itse aion valita mukaan ainakin Tool:n 10 000 Days- kiekon ja Von Hertzen Brothersin uusimman. Tiedän, että vaikuttaa riman alta vetäisyltä, mutta levylautasella kuullaan illan aikana vielä Jean S.:kin. Juujuu. Ei tarvitse aloittaa huutokonserttia. Tiedetään. Se on meitin perheessä kesälevy ja sillä sipuli. Otan sen mukaan vastalauseista huolimatta.

Lomaa tulee aina odotettua ja odotettua. Sitten kun sen aika koittaa, ei tunnukaan siltä, että oikeasti mikään loma alkaisi. Sitä ei koskaan ole niin riemukkaana, kuin alunperin ajatteli. Sitä vain kävelee ulos työpaikan ovista sen kummemmin mitään tuntematta. Ja sitä paitsi lomaan liittyy aina lomanloppumisahdistus. Tiedä sitten olenko pessimistisyyden uusi papitar vai kerta kaikkiaan niin perkeleesti loman tarpeessa, kun pitää jo ennen loman alkamista alkaa ahdistua sen loppumisesta. Mietin jo nyt ehdinkö nukkua riittävän monta aamua myöhään, juoda aamukaffet partsilla, käydä torilla, matkustaa ja tietysti matkustaessa kokea ihmeellisiä asioita (kuten uuteen kulttuurin tutustuminen, makuelämykset, nähtävyydet, auringonotto, palmujen ihailu ja Välimeressä pulikointi) puhumattakaan ihan vain löhöilystä, johon voidaan liittää rennon letkeä romaanien lukeminen tai vaihtoehtoisesti vain löhöäminen ilman mitään sivutoimia, istua terassilla keskellä viikkoa tukevassa spriin tuhdittamassa tilassa, katsoa sadepäivänä elokuvia, ruskettua nähtävän paljon (vaikka se on epäterveellistä ja kenenkään ei pitäisi yrittää ruskettua yhtään joojootiedetäänsekinolentyhmäjaturhamainen), treenata mihin aikaan vain huvittaa, grillata kavereiden kanssa ja rakastella metsän siimeksessä. Siinä koko lailla tärkeimmät. Ma luulen.

Ai niin. Se kirvelevä mielipaha. Se on helpottanut. Silti takaraivossa kytee ajatuksia, joita en ole vielä saanut sammutettua. Ehkä ne mietiskelemällä hiipuvat hiillokseksi ja jonakin päivänä katoavat.

No mutta. Sitähän tässä kohta itse kukin viettää keskikesän juhlaa, joten sellaista tässä voisi toivotella iloiseksi lopuksi.

PÄRISEVÄÄ JUSSIA KAIKILLE!

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.