Kävin tuolla Haarakonttorissa sekä Lumilassa ja nappasin sieltä mukaani meemin. Sanon seuraavat seitsemän lausetta ns. omalla puhekielelläni ja yritän olla mahdollisimman rehellinen kielen tyylissä ja muodossa.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Systerin punane mekko mahtuu munki päälle.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
Tarviitsä apuu siin tehtäväs, jonka se maantiedon maikka anto?

3. Hyvä on, tehdään niinkuin sinä ehdotit.
Okei, no tehään sit sillee, ku sä haluut.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano tulevansa blokkaan meidät joskus kuuden pintaan.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Jouduin menee dösäl Stadiin, kummyöhästyin stogesta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta ?
Ootsä sattumalt nähny missään mun broidin kännyy?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes & Mauritzissa?
Ostitsä sen hameen, jota käytiin tsiigaas Henkal sillo viime viikol?

Viikonloppuna tuli rymyttyä sitten oikein olan takaa kaveripariskunnan omakotitalotupareissa. Kaikki valittelivat kuivaa meininkiä, mutta itselläni meno yltyi hippu turhankin kosteaksi. Etten sanoisi läpimäräksi. Viimeisen caipiroscan aikana alkoi jo oksennus kutittelemaan kurkkua, joten oli pakko viimeiset puoli tuntia ennen pilkkua malttaa olla kuivin suin ja siirtää alkoholista sekaisin olevia kinttuja tanssilattialla eestaasympärisivulle. Sunnuntaina voinette arvata oliko freesi olo. Joo ei ollut ei. Ängettiin V:n kanssa vielä kaiken päälle kahteen huonoon asuntonäyttöön viimeisin voimin. V:llä alkoi puolessa välissä matkaa naama olla sen verran valkoinen, että oli pakko köpötellä kuin vaivaistalolaiset puuskuttaen ja ähisten näyttöihin. Ei varmaankaan oltu ne kaikkein sopivimmat ostajaehdokkaat vanhan viinan kärymme ja punaisten silmiemme kera. Who cares, eivät ne asunnotkaan olleet kovin sopivia, joten samapa tuo.

Asuntoja on siis taas alustavasti katseltu ja tunnelma sen suhteen on odottava. Yhteisen asunnon ostoon liittyvä ahdistuksen tunne on melkein kokonaan mennyt ohi. Paino sanalla melkein. Hieman varoen tuota tulevaisuutta vielä tiirailen, koska meidän käymästä kasvatuskeskustelusta on niin vähän aikaa ja en vielä ole päässyt todistamaan käytännön muutoksia. Se ei johdu siitä, etteikö niitä olisi mahdollisesti tehty, vaan lähinnä ettei niihin ole Pojan osalta ollut tarvetta. Ollut kuin itse arkkienkeli viime viikot. Saas nähdä mitä tapahtuu, kun helvetti seuraavan kerran pääsee valloilleen. Myönnettäköön, että skeptisyys on kaverini, mutta viimeisiä nauloja en ole arkun päälle vielä hakkaillut. Aika se vaan taas näyttää. Kumma kaveri tuo aika, aina näyttämässä ja parantamassa, kulumassa liian nopeasti tai hitaasti. Milloin mitäkin. Aikaa lienee pakko kunnioittaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.