Törppö. Idiootti. Pelkuri. Suurentelija. Pölhökustaa. Jänishousu.

Mitä näitä nyt on?

No, joka tapauksessa edellä olevat adjektiivit kuvaavat allekirjoittanutta. Sain sen suun sitten vihdoin auki. Olin kirjoittanut perjantaina kirjeen, rytännyt sen käsilaukkuuni päättäen etten ikinä moista sekavaa viritelmää antaisi V:lle. Onneksi. Herranen aika - onneksi!

Tuossa hetki takaperin makasin meidän sängyllämme, jonka päiväpeitto kuhisi kissankarvoista aamupäiväisestä imuroinnista huolimatta. V pelasi nettishakkia ja minä siinä sitten rohkaistun ihan yhtyllättäen ja kysäisin haluaisiko V tietää mistä tässä nyt kiikastaa. Hän nyökkäsi innokkaasti. Sain sanottua, että minua kaihertaa Pojan röyhkeät käytöstavat ja että V ei mielestäni puutu tarpeeksi napakasti tähän. Tai ei huomaa. Melkein sama asia. Kappas! V oli tismalleen samaa mieltä. Pojalla on hänenkin mielestään röyhkeitä elkeitä ja ettei hän tosiaan aina huomaa puuttua tarpeeksi tiukasti siihen. Ettei vain aina ole kuulolla tai huomaa. Että silloin minun pitää sanoa, jos olen kuulemassa. Ja lupasi tulevaisuudessa olla tarkempana. Sanoin vain, että kyllä tässä pitää olla samaa mieltä kasvatusasioista ihan tulevaisuuden kannaltakin ja V siihen, että kyllä me olemme samaa mieltä tällaisista asioista -tietenkin. Olimme siitäkin samaa mieltä, että päävastuu on tietenkin V:llä, mutta tarpeen tullen olen mukana kasvattamisessa. Hyvä jako. Juuri niin. Tärkeintä on se, että hiihdetään samalla ladulla ja mielellään samaan suuntaan.

Tässä nyt sitten istun läppärini ääressä tätä kirjoittamassa ja miettimässä miksi olen kolme viikkoa saanut tuhrattua siihen, etten ole uskaltanut asiasta keskustella. Taidan olla aivan liian varovainen ja hysteerinen ylitulkitsija sopankeittelijä. Pitänee rauhoittua ja nauttia illalla rauhan antimista. Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Laittaisin tähän vinkkaavan hymiön, ellei se minusta olisi niin mautonta blogitekstissä.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.