Niin kuin Minh tuossa totesi, ihmisen pitää blogiansa päivittämän. Vaikka elämä tuntuu heittävän häränpyllyä ja mielialat vaihtelevat siitä johtuen apaattisesta aggressiivisen kautta suruun ja sieltä kummallisen onnellisuuden hypetyksen jälkeen repivän epävarmaan olotilaan, on arjessani paljon kauniita asioita. Uudet ystävät nyt vaikka esimerkkinä. Viime keväinen työharjoittelukaverini S on harjoittelukaverini myös tänä syksynä. Ottaen huomioon tulevan harjoittelupaikan taatun rankkuuden, on ihana saada matkakumppaniksi luottokaveri. S on ihminen, joka olemuksellaan tuo elämääni yllättävän määrän positiivisia ulottuvuuksia. Sanoillaan ja teoillaan hän on osoittanut minulle sellaista lämminsydämisyyttä, että olen melko tavalla hämmentynyt.

Viime viikolla vietin torstain ja perjantain eräässä koulun ulkopuolisessa koulutuksessa, jonne S minut houkutteli viime keväänä. Koulutukseen kuuluu 3 x 2 koulutuspäivää Heinolassa, josta olemme nyt viime kevään ja nyt edellisviikkoisen huomioon ottaen käyneet 2 x 2 päivää. Vielä siis marraskuussa kaksi päivää jäljellä. Koulutus on ollut antoisa erityisoppijoihin keskittyvä paketti, josta olen saanut paljon taskuun pantavaa, mutta vielä enemmän merkityksellisempää on minun ja S:n käymät suorastaan terapeuttiset keskustelut.

Viime viikolla meille kävi myös yöpymisen suhteen mieletön flaksi, koska päädyimme nukkumaan yömme S:n perhetuttujen rantasaunalla, joka oli huippuvarustellun kesämökin tasoinen paikka. Rantasauna kuului asuinrakennukseksi remontoituun vanhaan kansakouluun, joka toimii sijaisperheen kodikkaana ja viehättävänä pesänä. Uskomaton paikka järven rannalla, uskomaton talo - kuin suoraan sadusta sokkeloineen ja jännittävine sisustusratkaisuineen (kissat olisivat rakastaneet sitä) - ja uskomaton vastaanotto. Sauna oli meille valmiiksi lämmitetty, ruokaa jääkaappi täynnä ja puhtaat petivaatteet odottamassa väsyneitä koulutuslaisia. En varmasti koskaan ole tuntenut oloani yhtä tervetulleeksi täysin vieraiden ihmisten kotiin. He lupasivat, että marraskuussa olisimme enemmän kuin tervetulleita tulemaan uudelleen heille yökylään ollessamme taas Heinolassa koulutuksen tiimoilta. He mielellään myös kertoisivat paikan toiminnasta meille toimintaterapeuttiopiskelijoille lisää. Istuessamme illalla saunassa juoden samalla ansaittuja siidereitämme, imimme sisäämme hyvää kokemusta kiitollisina. Tällaisista tunteista ihminen elää pitkään arkea tyytyväisempänä.

Valittettavasti kääntöpuoli arjesta astui kuvioon välittömästi kotiuduttuani. Viikonloppu oli jälleen katastrofi. Riitelimme V:n kanssa katkerasti sekä perjantaina illalla että lauantaina aamulla. Onneksi pääsin lauantaina aamupalan jälkeen koko kietoutuvaa kamaluutta pakoon äidilleni. Olimme sopineet leipovamme karjalanpiirakoita sunnuntaisiin R:n nimiäisiin (joka btw oli aivan mielettömän ihana juhla). Pian saapumiseni jälkeen huomasin itkeväni lohduttomasti viikonlopun tapahtumia äidin kainalossa. Hän se osasi onnekseni sanoa oikeat sanat ja lupasi mielenrauhakseni olla tukemassa kaikin tavoin, oli lopputulos tässä rytäkässä sitten mikä vain hyvänsä.

Viikko on sujunut täyden käsittelemättömyyden ilmapiirissä. Meillä ei keskustella, jos minä en tee aloitetta ja suoraan sanoen en aina jaksa. Enkä uskalla. Olen keskittynyt muihin asioihin, jotta jaksaisin eteenpäin. Jaksamista edesauttaa suuresti esimerkiksi se, että tapasin ensimmäistä kertaa eilen Lupiinin ravintola Toverissa. Puheesta ei meinannut tulla kummankaan osalta loppua koko kolmeen ja puoleen tuntiin, jonka istuimme tunnelmallisessa kalliolaispubissa punaviinilasillisen ja kaakaokupillisen äärellä. Uskomattoman ajattelevainen, viisas ja lämmin ihminen tuo Lupiini-neito. Vai pitäisikö sanoa rouva (hih)? Jäi selkeä tunne siitä, että tämä ei jää tähän, että tässä on ainesta paljon enempään. Tuntuu niin uskomattoman hyvältä tavata omantyylisiä ihmisiä kaiken tämän sekavuuden keskellä. Saa uskoa omaan minuuteen, hyvyyteen ja siihen, että pärjää kyllä. Kävi miten kävi.

Huomenna lähdemme kaveriporukalla Tukholman risteilylle. En odota mitään, mutta toivon, että se olisi minulle ja V:lle positiivinen kokemus - joko yhdessä tai erikseen kokien. Ehkä irroittautuminen antaa tarvittavaa energiaa, jotta jaksaisimme taas selvitellä käsittelemättömien asioiden vyyhtiä, joka tuntuu epäilyttävästi vain suurenevan, vaikka oletin vielä hetki sitten jotakin aivan muuta.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.