No niin. Jouluaatto onnellisesti takana ja Tapaninpäiväboogie menossa. Tai no, minä netissä ja V katsoo tv:stä Akselin ja Elinan häävalssia. Joulusta sen verran, että lahjoja tuli, mutta syömingit eivät ottaneet tuulta alleen. Olisin mieluiten viettänyt jouluaaton pienessä laatikossa, josta olisin voinut minimaalisen reiän kautta tiirailla muiden ihmisten tohinaa. Toiveestani huolimatta, seisoin hellan ääressä valmistamassa jouluruokia sillä seurauksella, että en itse pystynyt syömään juuri mitään. Sain ihmeellisen pahoinvointikohtauksen kesken aterioinnin ja vietin hetken Äitin ja isäpuolen sängyssä makoillen. Ajoi sen laatikon asemaa, koska tiirailin naftisti raollaan olevasta ovesta muiden puuhailuja. Tajusin kuitenkin pian, että joukkoon on mentävä, tai piiloutumiseni olisi kääntynyt päälaelleen: kohta koko porukka olisi ihmetellyt suureen ääneen yhden katoamista.

Lahjoja sain seitsemän ja mitä viime vuoden jouluraporttipostauksestani tarkistin, se on yksi enemmän kuin viimeksi! Olen siis ollut entistä kiltimpi (mikä ei kyllä indikoi mielenterveyden kannalta parempaa tulevaisuutta). Kivoja lahjoja silti kaikki: Nightwishin uusin, vaaleanpunainen fleecetakki, romanttisia komedioita, herkkuja, leffalippuja, kirjoja, aterimia. Kamalasti kaikkea, puhumattakaan rahalahjoista. Olen yltäkylläistetty.

Luulen, että olemme tehneet V:n kanssa virallisen suklaansyöntiennätyksen. Tänään nimittäin ei ole enää maistunut ja se on pienimuotoinen ongelma joulunaikaan. Suklaansyönnille on siis olemassa kattonsa ja se on nyt tavoitettu hyvin lahjakkaalla omistautumisella kyseisen aihealueen parissa. Laitoin juuri uuniin sinihomejuustopäärynäpähkinäpiirakan ja toivon sen maistuvan herkulliselta.

Huomenna taas lääkäriin anomaan lisää armonaikaa. Ei tämä nyt jaksa töitä. Lääke ei auttanut uneen ja tämä mieliala on nyt mitä on. Tarvitsen aikaa. Toivon, että tämä lääkäri sen oivaltaa ilman seikkaperäistä selitystä. Yritän kuitenkin lenkkeillä Lenkkikaverin kanssa huomenna ja ylihuomenna, jotta pysyy jokin ote. Lauantaina pitäisi lähteä uuden vuoden viettoon, vaikka ei kyllä kiinnosta mikään seuraleikki tippaakaan.

Näihin tunnelmiin ja tähän kuvaan:

80510_christmas_present_1.jpg

Purrrrina on poistunut huoneesta syömään piirakkaa.