Tuli hyvä mieli, kun sain blogitunnustuksen Tiinalta. Tarpeeseen tulikin, koska minua on vaivannut kaksi päivää omituisista omituisin olo. Se alkoi eilen aamulla ykskaks kauhealla pahoinvoinnilla jatkuakseen sitten heti perään heikotuksella. Tätä rumbaa olo hempsahteli pitkälle iltaan asti. Tämä aamu alkoi tismalleen samalla tavalla. Kamala olo ja heikotus vuoron perään. Alkaa jo ahdistaan, että mikä ihme tässä on. Syöminen auttaa pahaan oloon hetkeksi, mutta oksettava olo palaa kyllä yhtä varmasti kuin kevät joka vuosi synkän talven jälkeen.

Raskaana en voi olla, joten sitä ei kannata ehdottaa. Olen miettinyt psykosomaattisia oireita tai sitten jotakin kummallista virusta, mutta en osaa sanoa kumpi liippaa lähempää. Lääkäriin tuntuu vähän hullulta mennä tällaisten oireiden vuoksi, elleivät ne nyt jatku vielä huomenna. Se olisi jo kolmas päivä ja silloin en uskaltaisi enää vain katsella ja kuulostella.

Äsken vetelin Weetabixin pikkusiskoa Oatibixia (samaa kamaa, mutta tehty vehnän sijaan kaurasta - parempaa muuten!) ja olo helpotti hetkeksi. Nyt oksetus alkaa taas punkemaan läpi täyden mahan. En käsitä. Koulusta olen ollut nyt kaksi päivää pois, yhden tentin jääden välistä, mutta tänään olisi tuossa iltapäivällä eräs tärkeä tapaaminen. Joutunen perumaan senkin, vaikka ei kyllä huvittaisi. Jotenkin tuntuu vaan pelottavalta lähteä julkisiin kulkuvälineisiin huteralla ololla. Entä jos pahoinvointikohtaus iskee kesken matkan ja en pääse minnekään? Toisaalta kotona oleminen saa mielialan melko alhaisiin lukemiin. Tuntuu jo nyt, että mielialan nostamiseen tarvittaisiin vähintään pieni ihme.

Emmäätiä. Omituista - ja pelottavaa.

Purrrrina on lähtenyt huoneesta suihkun lattialle istumaan.