Tajusin juuri, että minulle tulee vielä ihan hirvittävän kova ikävä häntä - meitä. Kaikkia lauantaiaamuja, jolloin kahvipannun poristessa hän suuteli kaulakuoppaani. Tiistai-iltoja, jolloin istuimme yhteisymmärryksessä katsellen tv:tä. Puhelinsoittoja matkalta kauppaan. Heiheitä ovella. Joka-arkiaamuista suikattua suukkoa. Perjantai-illan valkoviinipulloa, joka huvetessaan muuttui rentouttavaksi nauruksi. Yhteisiä pyykkejä narulla. Prisman parkkipaikkaa. Reissuun lähtemistä. Nukkumista kavereiden mökin kerrossängyssä, sitä narinaa joka käännähdyksellä. Nahkasohvia. Gov't Mulen laulua, joka aikoinaan sulatti sydämeni. Ruisvoileipiä kahdella juustolla ja kalkkunaleikkeellä. Hänen suudelmia, jotka saivat polveni heikoiksi vielä tänä keväänä.

Hymyä, jonka vuoksi olin valmis tekemään melkein mitä vain. Melkein.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja koettaa sopeutua.