Vituttaa. Todella raskaasti. Ei kiinnosta kirjoittaa ikävästä sanaakaan, vaikka se oli ajatukseni aiemmin. Onko se nyt niin ihan oikeasti yllättävää, että kaikki on taas kerran pitkin vittua (kysyy itseltään)?Olen yrittänyt olla kotosalla harmiton, mutkaton ja mukava. Tarkoitan V:tä kohtaan. Haluan näet erota sivistyneesti. V:tä ei tällaiset mitättömät toiveet kiinnosta tasan paskan vertaa. Sain eilen huutia oikein kunnolla. Minut toivotettiin pitkälle vittuun ja oikein monta kertaa. Olen kuulemma sietämätön. Minä väitän, että V:n olo on sietämätön.

En jaksa vääntääkääntääriidellärenkuttaa. Uskalsin (miksi ihmeessä???) luottaa, kun kerran on sanottu oikein, että halutaan olla tässä vaikeassa tilanteessa nyt fiksusti. Ensimmäinen tunnekuohu vitutukseen kallellaan, niin näin taas mistä se kana oikein pissii. Sapettaa, että joudun vieläkin kuuntelemaan sitä tasaista pommitusta, alentamista ja haukkumista. Sitä kuinka minä kaikella hirviömäisellä olemuksellani pilaan hänen elämänsä, olen kiittämätön, tyhmä, niin saatanan tyhmä ja kaiken lisäksi en tajua pitää turpaani tukossa, kun kerran haukutaan, niin eikö silloin olla turpa tukossa, hänen kattonsa alla, jumalan armosta vain, armosta ainoastaan, että en tajua tehdä niin kuin sanotaan, kun kerran selvällä suomen kielellä sanotaan, että se turpa kiinni, hänen kattonsa alla, kun hän määrää, koska tämä on hänen asuntonsa, ja minä täällä, pelkästä armosta, kiittämätön tyhmä akka.

Minä menin äidille yöksi. Kävin saunassa, pyyhin kyyneleet ja kuoletin systemaattisesti kaiken tunne-elämän V:tä kohtaan. Päätin: asun toistaiseksi hänen kodissaan, sillä heikolla oikeudella, koska ovessa on minunkin sukunimeni. Olen täällä, en kysele lupaa, olen kuin haamu. Kerään tavarani hiljaa ja lähden heti kuin mahdollista. Jos hän ei sitä kestä, heittäköön ulos. Jos kehtaa. Minä en enää nöyristele, yritä sovitella ja kysy lupaa hengittää. Olen täällä niin kauan, kun vain mahdollista, koska en jaksa raahata tavaroitani ympäri pääkaupunkiseutua milloin kenenkin kodista toiseen. Heittäköön kadulle. Jos kehtaa.

Parasta on, että minä en enää välitä. Minä haluan vain pois. Pahinta on, että minä en enää välitä. Minä haluan vain pois.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja kirjoittaa ikävästä joskus. Ehkä.