Ahdistaa niin, että vatsaa vääntää. Mieliala laskusuuntainen jo perjantaista lähtien sillä seurauksella, että sunnuntai meni iltapäivään asti sängyssä. Itkin peittojen alla väsymystäni. Ero ottaa(kin) koville. Kyyneleet pulpahtelevat työharjoittelussakin pintaan pyytämättä. Se mitä pelkäsin, on nyt alkanut.

Näin edeltävänä yönä voimakasta unta. Unessa V myönsi rakastaneensa Exää koko meidän suhteemme ajan. Tieto viiltäytyi sisääni suurena kipuna, lamaannutti haukkomaan ilmaa astmaattisiksi käyneisiin keuhkoputkiin. Liian tuttuna. Sellaisena, joka on ilmoitellut olemassaolostaan jo aiemminkin. Kipu vain ikäänkuin roihahti todellisiin liekkeihinsä totuuden vihdoin tullessa julki. Aamulla herätessäni olin vakuuttunut, että uni on totta. Olen nimittäin koko suhteemme ajan epäillyt, että V ei ole päässyt Exästään kunnolla eroon. V kysyttäessä kieltää omaavansa minkäänlaista tunnelatausta koko ihmiseen, mutta minusta on jotenkin intuitiivisesti tuntunut siltä, että Ex oli V:lle Se Suuri Rakkaus, jonka menettämisestä hän ei ole koskaan oikein kunnolla toipunut.

Seuraava siirtoni oli eittämättä epäreilu, suoraan sanoen väärin ja tuomittavissa. Kolusin V:n laatikoita, joissa tiesin hänen säilyttävän vanhoja valokuviaan, koska janosin saada todisteita unelleni. Samalla löysin vahingossa pahvilaatikon, joka oli täynnä rakkauskirjeitä eri naisilta. Myös Exältä. Kaikkia kirjeitä leimasi samanlainen pohjavire: jokainen naisista oli epätoivoisen rakastunut V:n ja kaipasi todisteita hänen rakkaudestaan takaisin. Exän kirjeet olivat hellyttävän naiiveja kaikessa palavassa tunneilmastossaan "---meidät on tarkoitettu yhteen---en voi elää ilman sinua---tähtiin kirjoitettu---jatkuva ikävä kalvaa---" Kaunista, niin puhtaan kaunista. Pahinta oli lukea Exän epävarmasta ja pelokkaasta kyselystä V:n rakkauden perään hänen ollessa viimeisillään raskaana. Miltä on mahtanut tuntua 22-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka odotti ensimmäistä lastaan, jos miehen rakkaus ei ollut itsestäänselvän näkyvää? Melkein lapsi itsekin. "---huolithan meidät---"

Tunnistan leiskuvat tunteet. Minäkin olen aina epäillyt ja kysellyt. Minäkin olen ollut palavan intohimoisesti rakastunut. Minäkin, jatkumona noille kaikille epävarmoille naisille. Kohta laatikon sisältönä, niin kuin muutkin. Kymmenet kirjeet kertovat samaa tarinaa: kommunikointi onnistuu paremmin epäsuorasti. Siksi minäkin, sähköposteineni, asetin sanojani taiten, yritin niin paljon. Niin hirvittävän surullisen paljon.

Sattuu, kun huomaan, että en koskaan oppinut tuntemaan häntä. Sattuu huomata, että hän on salannut niin paljon. Suru pusertaa rinnassa. Itkettää, kun tiedostan niin raadollisesti kaiken keskeneräisyyden. En saanut kontaktia, en voinut imeä kipua ulos hänestä. Ei Exäkään. "---silmissäsi tuo kipu, jonka haluaisin ottaa pois---" Exään hänellä oli kuitenkin syvä kontakti. Kahden ihmisen välinen riipaisevan kaunis yhteys. Kirpaisee lukea V:n sanoja Exälle: "---tuntuu hyvältä, kun kosketan sua pään sisältä---". Minuun hän ei koskaan katsonut niin syvälle. Totuus kauhaiseen palan rinnastani. Totuus, jonka tiesin jo kauan aikaa sitten.

"---kukaan ei tule koskaan rakastamaan sinua niin kuin mä---" Ex oli oikeassa. Muita hän ei ole lähelleen päästänyt.

Purrrrina on poistunut huoneesta hengittämään hiljaa sisään.