Sain tänään tekstiviestin:

"Hei Purrrrina! Voi olla että ylitän kaikki mahdolliset rajat lähettämällä sulle tän viestin..(ainakin V saisi hirveät hepulit jos tietäisi..en tiedä yhtään mikä teidän tilanne, mut silti oon niin itsekäs että toivon ettet kertoisi..)En edes tiedä miksi lähetän tän, mutta ehkä olen siinäkin itsekäs..itsekkäistä syistä sanon et oon pahoillani,olisin niin mielelläni pitäny sut Pojan elämässä. Ja pidän susta kovasti, ja tässä se varmaan eniten rajat ylittävä kommentti: Oot ihana ihminen, ja niin klisee kun onkin, ex-vaimon suusta, ansaitset jotain niin paljon parempaa."

Kyyneleet valuivat poskilleni lukiessani tuota. Minusta välitetään. Tekstiviestittelyn lomassa kävi sitten ilmi, että V:llä on uusi nainen, 24-vuotias tyttö, joka on esitelty jo Pojalle iskän "kaverina". Viimeinenkin kunnioituksen ripe entistäni kohtaan on mennyttä. Uusi rakkaus voi tulla, ja siihen voi tietysti tarttua, mutta miksi vetää siihen lapsi mukaan saman tien? Miksi näyttää tuollaista mallia lapselle? Poika ei varmasti ole edes kunnolla meidän eroamme tajunnut, kun jo pitää epäsuorasti tutustua uuteen, "kaveriin". Muutin pois kolme viikkoa sitten ja vielä tällä viikolla V on soittanut minulle, pyytänyt moottoripyöräajelulle. Säälittää. Säälittää kaikki, itsenikin. Miksi olin suhteessa niin liian pitkään? Miksi edes vastaan, kun V soittaa? Ehkä vastaamisen aika on nyt päättynyt.

Huomenna tapaan Exän kahvin merkeissä. On varmasti hyvä tavata, keskustella asioista niiden oikeilla nimillä. Löydän ehkä jostakin vuosien saatossa minulle selitettyjen kerrosten alta viimein totuuden. Odotan tapaamista kovasti.

Minulla on myös elämässäni eräs mies. Vain jutteluasteella tällä hetkellä - ja näin varmasti jatkossakin- mutta hän on jo nyt tuonut minulle jotakin sellaista, jota voin vaalia sydämessäni pitkään.

Purrrrina on poistunut huoneesta iltapuuhiin (ja ihmettelemään elämää).