Receptionin tiskin edessä seisoi kalliista kankaasta räätälöityyn pukuun sonnustautunut keski-ikäinen mies. Silmiä verhosi hopeasankaiset modernit lasit. Kasvojen iho hohti tyylikästä päivetystä, jonka kruununa oli vaalea siististi leikattu tukka. Kaikki miehen olemuksessa kertoi saavutetusta rahakkaasta asemasta jo nimeä saaneen yrityksen palveluksessa. Mies kirjautui sisään käyttäen omaa kynäänsä, joka oli nimikoitu hänen mukaansa. Minä naputtelin aamun kiireessä hänelle vierailijakorttia ja kysyin kirjoitetaanko hänen nimensä yhdellä vai kahdella A:lla. Taage vai Tage? Mies kasvoi heti ainakin kymmenen senttiä vastatessaan, että: "Yhdellä. Et tainnutkaan elää silloin kun Ruotsin pääministerinä toimi Tage Erlander?" Hän ei edes odottanut vastausta retoriseen kysymykseensä. "Jaa. Riippuu milloin tämä kyseinen Tage sitten toimi Ruotsin pääministerinä.", vastasin hänen hämmästyksekseen kyllästyneellä äänellä. "Sotien jälkeen.", tokaisi Tage vastauksen. "No en todella ollut elossa silloin. Hyvä kun pilkkeenä isän silmäkulmassakaan.", nokitin takaisin ja mietin mihin tämä myöhempien aikojen Tage oikein pyrki moisella kommentillaan? Olisiko minun pitänyt osata historiani ja olla perillä, että herra Erlander tosiaan toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1946-1969 (eläköön Wikipedia!). Tekeekö se minut vähäpätöisemmäksi ihmiseksi, koska ikää ei ole vielä päälle neljäkymmentä ja en osannut heti kättelyssä olla varma hänen mielestäni harvinaisen nimensä kirjoitusasusta saati Ruotsin pääministerinä vuosina 1946-1969 toimineesta henkilöstä?  Miksi ihmisen, joka on saavuttanut jo asemaa, valtaa, rahaa ja ikää, tarvitsee laittaa nuorempaansa halvalla ja näin kasvattaa omaa itsetuntoaan ja kaikkitietävyyttään muiden silmissä? Epäilemätä itsetuntoa tarvitsee kasvattaa, jos se on jotenkin jäänyt kitukasvuiseksi. Koko Tage räätälöityine puvuntakkeineen kutistui silmissäni heti millikokoiseksi lilliputiksi.

Miksi joillakin ihmisillä on tarve ratsastaa toisten ihmisten nolaamisesta saamalla voimalla? Mikä ajaa ihmisen kertomaan muille ilkeällä tavalla, että on tilanteen tasalla, mutta tuo toinen ei ole?

Kamala tunnustaa, mutta en pidä vanhemman siskoni miehestä laisinkaan. Hän suhtautuu minuun kuin lapseen ja alempaansa, vaikka on minua vain neljä vuotta vanhempi. Joskus keskustellessamme, hän tokaisi, että: "No alat sinäkin Purrrrrina kasvamaan aikuiseksi!" Se keskustelu päättyi siihen. Mikä hän  tai kukaan on määrittämään aikuisuuteen vaadittavia kriteereitä? Oppineisuus ja perehtyneisyys aiheuttaa usein saarnaavaa ja muita holhoavaa otetta. Ainakin siinä vaiheessa, kun opittu asia on uusi ja aiheuttaa suurta ahaa-elämyksen tunnetta oppijassa.

Siskoni K ja hänen miehensä M elävät jokseenkin eri tavalla kuin tavallisesti on tapana. He ovat innokkaita kuorolaisia, kierrättäjiä, taiteen ja luovuuden ylimpiä ystäviä (lue: ota itseesi yhteys koittamalla luovuutesi rajoja, esimerkiksi opiskelemalla kursseilla, joiden nimiä voisi olla "Seksuaalisuus, lava ja yhtenäisyys" tai "Kristallit parantavana voimana: opi käyttämään puhdistavaa energiakenttää oikein"), itsensä kanssa kosketuksissa ja seuraavat omaa polkuaan esteistä huolimatta. Äkkipäätä tästä saa sellaisen kuvan, että en pidä luovista tai luontoa kunnioittavista ihmisistä tai kursseista, joissa käsitellään seksuaalisuutta. Ehei. Itse asiassa pidän. He ovat vain NIIIIIIIIIIIN kokevia ja läsnä koko ajan, että oksennus lentää! Minä meikkaavana ihmisenä esimerkiksi saan jatkuvaa näsäviisasta huomauttelua siitä, kuinka en voi varmaan minnekään lähteä ennen kuin on ripset ojossa ja kynnet lakattu. Sorry vaan, mutta hamppukankaasta tehdyt mekot eivät todellakaan edusta minulle naisellista pukeutumistyyliä eikä elovena-naamalla kannata kulkea kuin lapsena ja ehkä mökillä. Mutta meikki on tietenkin vain maski huonolle itsetunnolle ja tunnusmerkki pinnallisesta elämäntyylistä. Totta kai. En ole kosketuksissa itseeni.

M:n omintakeinen tyyli on se ainoa oikea ja loppuun saakka mietitty. Hän on tietenkin suvaitsevainen kaikkia ihmisiä ja seksuaalisuuksia kohtaan (toim.huom. Niin on allekirjoittanutkin!), joka tietenkin johtaa siihen, että esimerkiksi poikienkin kanssa voi tanssia hitaita ja ne miehet, jotka eivät sellaiseen toimintaan ryhdy, ovat auttamattomasti homofobisia. No itse asiassa jos hän ei olisi siskoni kanssa naimisissa, epäilisin häntä homoksi tai transeksuaaliksi. Eikä siinä mitään pahaa (eikä poikien välisessä tanssimisessakaan), mutta heterolla huomattavan homomainen käytös aiheuttaa kummastusta. Ehkä olen siinä rajoittunut, tiedä häntä. No joka tapauksessa tätä omaa seksuaalisuuden rajoitta elämistä hän todistelee milloin mitenkin. Minun synttäreilläni keväällä hän istui V:n vieressä sohvalla. Sohvapöydällä oli tarjoiluastiassa karkkia. M nappasi siitä muutaman käteensä ja alkoi yhtäkkiä syöttämään näitä karamelleja suoraan V:n suuhun. V todella hämmentyneenä sanoi, ettei tarvitse karkkia, kiitos vaan. M sinnikkäästi jatkoi hihitellen syöttämistään ja meni vain lähemmäksi V:tä. V todella kiusaantuneena kieltäytyi kunniasta. Siskoni oli M:n tempauksessa täysillä mukana ja kiekaisi nauraen innostuksissaan: "Taitaa olla V:llä fobiaa ilmassa..." Siinä kohtaa meinasin revetä liitoksistani! Ei kai tuommoinen outo tempaus todista ketään homokammoiseksi? Lähinnä koko juttu aiheutti valtavaa myötähäpeää epäonnistuessaan huikealla läpinäkyvyydellään. Tuollako tavalla fobiset kaivetaan kuopistaan tutkailemaan omaa seksuaalisuuttaan? Suoraan sanoen, jos hän olisi minulle alkanut työntämään karkkia kurkkuun, olisi synttärit päättyneet ikävään väkivaltaiseen episodiin.

M on suvaitsevainen, maailmaa syleilevä, erilainen, voimakkaasti tunteva, herkkä, pohdiskeleva, syvällinen, rohkea ja kaikkien muiden paitsi musikaalisten ihmisten mielestä musikaalinen. Lahjakas kaikkien muiden mielestä paitsi lahjakkaiden. Ooh ja aah ja ooh. Yök. Minusta hän on lapsellisen falski wannabe, jolla on heikko itsetunto, jota tarvitsee ruokkia muiden ihmisten polkemisella ojaan. Siitä on kaikki suvaitsevaisuus helvetin kaukana.

Miksi omaa juttuaan täytyy kuuluttaa ja tuputtaa? Voin tietenkin ymmärtää, että olemme kaikki erilaisia, mutta en voi ymmärtää näsäviisastelua ja muiden yläpuolelle hatarin perustein asettumista. Mielipiteitä mahtuu maailmaan ja asioista on hyvä keskustella ja joskus kiivaseen sävyyn väitelläkin. Muiden kanssa vuorovaikutuksessa oleminen avartaa ja kasvattaa, mutta joskus myös tiukentaa omaa näkemystä. Globaalit asiat luulisi nyt kiinnostavan kaikkia edes hieman ympärilleen katsovia ihmisiä. Se ei mielestäni vaadi saarnaamista, hamppumekkoa tai tosi pro-meininkiä. Vaikka ei siinä mitään vikaa, päinvastoin. Mutta uskon, että heillä, jotka todella seisovat asiansa takana, ei ole tarvetta nolata muita hieman eri tavalla elämäänsä toteuttavia kanssaihmisiä. Jos joku on kapeakatseinen, se on se, joka määrittelee ennalta mikä on oikea tapa elää ja mikä se väärä. Jos joku luulee tietävänsä paljon, se on se, joka tosiaan saa elää luulossa. Todellista sydämen viisautta on olla nöyrä muita kohtaan, tunnustaa omat heikkoutensa ja ei koskaan asettua kenenkään yläpuolelle mistään syystä. Maailma on täynnä uutta ja opittavaa. Koskaan ei ole valmis ja koskaan ei voi olla absoluuttisen oikeassa. Paitsi ehkä matemaattisissa ongelmissa, jos niissäkään.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.