Huonekalujen ostaminen on aivan helvetillisen vaikeaa, jos on rajallinen budjetti. Sitä voi vain haaveilla tilanteesta, jossa saisi käydä huonekaluliikkeessä vain valkkaamassa kivat päältä pois. Raha nyt vain sanelee meidän valinnoillemme tietyt ehdot. No can do.

Olemme yrittäneet nyt valikoida minulle vaatekaappia useista eri liikkeistä. Osa liikkeistä joutui heti kättelyssä mustalle listalle pelkästään tyylirikosten vuoksi. Halpaa on, mutta rumaa. Vanerihökötykset, joiden pintakuviointi yrittää imitoida pyökkiä, saa ihoni väreilemään yökötyksestä.

Ikea on tietysti kaikkien köyhien ostosparatiisi, mutta Ikeavaikutelma kodissa ei ole mielestäni toivottava. Jostakin kumman syystä se on keinotekoinen ja kulutusta kestämätön. Ikeasta tosin voi ostaa harkinnalla vaikka mitä, kunhan pitää sen aisoissa.Ja voi olla varma olevansa trendin aallonharjalla. Tosin, ketä se kiinnostaa oikeasti, kun kotia laitetaan pala palalta kasaan? Hienoa minusta Ikean tuotteissa on niiden kekseliäisyys ja moninaisuus. Kaikille löytyy jotakin ja sillähän sitä  katetta tehdään joka vuosi hurjat määrät. Halvimpaan mahdolliseen ei kyllä silti kannata sortua - ne eivät oikeasti kestä mitään. Kerran kun imuri kolahtaa kaapin kylkeen, niin avot siinä sitä ollaan - ruhje näkyvällä paikalla! Puhumattakaan kaikista muista pikku jutuista, kuten kasausvaiheessa puuttuvista muutamista ruuveista ja joka suuntaan vinkuroivista osista. Ikeasta saa kyllä hyvännäköistäkin ja jopa aika laadukasta, kunhan laittaa nappuloita jonoon tarpeeksi monta. Ei Ikeastakaan halvalla hyvää saa.

Pieneen tilaan on muuten melko mahdotonta löytää sopivaa vaatekaappia. Syvyys vaihtelee normaalisti reilusta 50cm tuonne reiluun 60cm ja se ei vain käy päinsä. Mahtuisihan se kaappi, mutta aika ikävä on sellainen vaatteidensäilytystila, josta ei mahdu ovet auki. Ainoa mahdollinen syvyys on siis se 35cm ja sekin mielellään liukuovilla. Löysimme kyllä Ikeasta yhden sellaisen vaihtoehdon, mutta sepä ei ollutkaan mitenkään edukkain edes muihin verrattuna. Tietenkään. Runko on suht edullinen, mutta hinta nousee heti kun ostaa kaikki kilkkeet sisälle: laatikot, naulakot ja hyllyt. Tosin tämä kaappi on kyllä tietynlainen tilaihme. (Kuvassa syvyydeksi ilmoitetaan vain 66cm, mutta mepä löysimmekin 35cm syvän vaihtoehdon.) Se on tukevan oloinen ja sisälle mahtuu käteviä säilytysratkaisuja vaikka muille jakaa. Peiliovi taas tuo pieneen tilaan avaruutta. Valkoinen väri ei minua hirveästi ihastuta vaatekaapin kohdalla, mutta toisaalta asian voi ajatella niin, että kaappi kuuluu huoneen perussisustukseen ja varsinainen sisustus tehdään sitten päiväpeitolla, verhoilla ja kaikella kivalla tilpehöörillä. Näin V asian minulle onnistuneesti myi.

Tämä sisustusvimma on minulla aina merkki pesänrakennusvietistä. Yksin ollessani ja kämppisten kanssa asuessani sisustus ei todella ole ollut tärkeyslistallani kovinkaan korkealla. Tärkeämpää on ollut katto pään päällä ja vuode vartalon alla. Nyt V:n kanssa yhteistä kotia perustettaessa silmäni eksyvät yhä useammin koristetyynyjen ja -esineiden pariin. Kukkakaupoissa tekisi mieli asioida muussakin kuin merkkipäivämielessä. Miehen kanssa yhteenmuuttaessa tulee olo, että tässä se nyt on. Se jonne asetutaan. Sitä noutaa ympärilleen erilaisia symboleja ja kaunistuksia kuin lintu kevätaikaan. Yksi korsi kerrallaan pesästä rakentuu oman näköinen, turvallinen ja kodikas. Sillä seikalla, että olemme varmuudella vielä muuttamassa isompaan asuntoon, jonne sitten voi oikeasti asettua, ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Vuosi tuntuu ikuisuudelta tässä vaiheessa.

Eikä pesänrakennusvimma koske yksin minua. Kummasti V kulkee päivästä toiseen laskin miehekkäästi oikeassa ja mittari vasemmassa kädessä. Hän mutisee yksikseen, mittailee ja naputtelee. Välillä hän palaa esitteiden luokse ja vaatii minua keskittymään tärkeään toimitukseen. Pelkkää plussaa oli, kun löysimme Ikean sivuilta ohjelman, jonka avulla pystyimme luomaan osista oman mieleisen vaatekaapin. V klikkaili klikkailemistaan ja tuumi finanssipuolta teknillisen tärkeä ilme kasvoillaan. Miehen vietti koostuu faktoista, mutta johtaa kohti samaa päämäärää, yhteisen kodin molempia miellyttävään kodikkaaseen lopputulokseen.

Meillä tätä yhteenmuuttamista ei ole hehkutettu romanttisin illallisin. Sitä ei ole sähköpostitse tai puhelimella virallisesti ilmoitettu ystäville, tuttaville ja perheelle. Kerrottu on, kun puheeksi on tullut. Olen aiemmin ollut ihminen, joka hehkuttaa kaiken puhki jo ennen varsinaista tapahtumaa. Nyt minulla on ollut erilainen olo. Aluksi tietenkin olo oli hämmentynyt ja en edes osannut kertoa asiasta. Nyt kun tilanteeseen alkaa hiljalleen tottua, en silti osaa kuuluttaa uutta onneamme. Siirtymä on ollut luonnollinen ja siitä haluan myös luontevasti kertoa. Keskinäistäkään hehkutusta en ole juuri kaivannut. Joskus kun asiat ovat merkityksellisiä, niiden oma painoarvo on riittävä luomaan onnentunteen ilman ylimääräistä hömpötystä. Tämä ei varmasti kaikkien ihmisten kohdalla ole niin, mutta itsestäni olen huomannut, että joskus asioista nauttiminen omassa yksityisyydessä on parasta, mitä voi olla.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.