Uusi vuosi sujui hämmentävästi.

Poika oli perjantain ja lauantain välisen yön. Kävimme yhdessä ostamassa raketteja ja hän oli niin liikuttavan innoissaan kaikista paukuista, joita ostimme. Tuntui perjantaina siltä, että sitä on niin väsynyt töistä, että kaipaisi kunnon lomaa. Kolmen päivän vaparit tulivatkin kuin tilauksesta. Kiertelimme sekä perjantaina että lauantaina Pojan kanssa autokauppoja, kun V nyt vuoden alussa aloitti uuden työn, tosin saman firman sisällä. Autoetu lakkautettiin, joten oma käysä on ikään kuin työn luonteen ja miehen luonteen vuoksi pakko hankkia. V oli herttainen ja puheli vähän väliä, että tässä sitä ollaan menossa sitten koko perheen voimin katsomaan uutta autoa. Lämmitti sydämen kohdalta!

Lauantaina iltasella Poika meni toiseen kotiinsa ja me lähdimme ystäväpariskunnan kanssa katsomaan Blues-Jokerit-matsia. Kaikki hyvin siihen asti. Kotiin päästyämme aloitin keskustelun aiheesta, joka oli ensinnäkin tulenarka ja toiseksi esitin asian niin idioottimaisesti, että totta kai - TIETENKIN - meille tuli aivan järkyttävä riita. En saanut sanottua itse asiaa V:lle ja suututin hänen pahanpäiväisesti käyttäytymällä kuin teini-ikäinen, jolla on kaiken päälle jäänyt uhmaikä elämättä. Tuotanoinniin. Riita päättyi loppujen lopuksi hyvin vakavaan keskusteluun jahka olin saanut rauhoituttua. Itse asiassa tuo keskustelu pelästytti minut totaalisesti. Näin yhtäkkiä hyvin selvästi, että rakastan miestäni aivan tajuttoman syvästi ja en halua menettää tätä suhdetta toistamalla menneidyyden virheellisiä käytösmalleja. Jos niin tekisin ja tekisimme, suhde kariutuisi ennen pitkään. Yhteisymmärrys jäisi syvemmältä tasolta saavuttamatta. Joku joskus on viisaasti sanonut, että hyvässä parisuhteessa ei erota, vaan kasvetaan yli kipupisteiden. Oikeasti kehitytään ihmisinä siis. Tuon keskustelun aikana oivalsin kristallinkirkkaasti, että miksi käyttäydyn äkkipikaisesti ja harkitsemattomasti. Oivalsin, että minulla on oikeasti mahdollisuus muuttua ihmisenä tässä asiassa parempaan suuntaan! Jotenkin tuona lauantai-iltana istuimme yllättäen asioiden ytimen lähellä ja katselimme niitä avoimin silmin. Jos on halua pysyä yhdessä, on osattava olla yhdessä! Siinä me olimme, kaksi ihmistä ja menneisyyttä, rakkauden ympäröiminä ja positiivisen käänteen pyörteissä. Pelkkä yhdessä oleminen ei riitä, oikean liiton rakentamiseen tarvitaan enemmän. Ja kun katson taaksepäin, huomaan meidän koko ajan lähentyneen ja oivaltaneen monta merkittävää asiaa. Se tuntuu niin hienolta!

Sunnuntaina meille tuli vieraita ja olin jotenkin käsinkosketeltavan onnellinen. Söimme hyvin ja pelasimme Aliasta. Kuuntelimme jukeboksi-periaatteella musiikkia. Yllättäviä valintoja ihmisillä! Ihmiset eivät ole sitä miltä päälle päin näyttävät! Tämä seikka ei tunnu lopettavan järkyttämästä minua. En jaksanut liiemmin läträtä alkoholin kanssa. Muutama lasi hyvää chardonneytä ja valkovenäläinen upposi kyllä, mutta enempää ei mahtunut. Asiaan vaikutti omalta osaltaan sekin, että olimme sopineet menevämme ampumaan keskiyöllä raketteja Pojan, Pojan äidin T:n ja hänen Puolisonsa kanssa. Lapsen aikana ei huvita räkäkännissä pyöriä.

Poika oli niin ihana, kun hän raketteja perjantaina valitessaan tokaisi, että tästä uudesta vuodesta tulee mitä mainioin! Hän oli aiemmin viikolla käynyt Puolison kanssa hankkimassa raketteja myös ja nyt kun nämä kaikki raketit laitettaisiin yhteen, olisi määrä valtava! Pojan silmät olivat riemusta lautasen kokoisina. Lapsen iloa on aina hellyttävä katsoa! Vielä hienommalta tuntui se, että Poika automaattisesti ajatteli, että heidän ja meidän raketit ovat yhteisiä ja totta kai me kaikki olisimme niitä yhdessä ampumassa. Tämä asia sai minut vilpittömästi niin iloiseksi. Tärkeintä on se, että kaikki sujuu luonnollisesti ja kenenkään ei tarvitsisi jännittää. Nyt näytämme saavuttaneen tuon vaiheen.

Uusi vuosi alkoi Purrrrinalla niin kauniisti, että tässä ihan herkistyy kirjoittaessaan. V:llä ja minulla oli eilenkin hieno päivä. Lueskelimme aamubrunssin (lue: pekonia, munia, lihapullia ja perunasalaattia) jälkeen kirjoja sängyssä ja olimme muutenkin koko päivän lähekkäin. Illalla kuuntelin pitkän tovin V:n inttimuistoja ja silittelin hänet uneen. Siinä se oli, onni.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.