Olen hikinen kaikesta siivoamisesta. Kämppä on koluttu katosta lattiaan. Vieraat tulevat kuuden maissa juhlimaan minun syntymäpäivääni - joka tosin on oikeasti vasta maanantaina - ja "tupareita". Heittomerkeissä siksi, että eivät nämä nyt ole varsinaiset tuparit. Muutin V:n luokse jo viime syksynä. Kunhan vihdoin sain vain kutsuttua ystäväni tsekkaamaan uutta kotia.

Olen leiponut torstaista lähtien. Ensin korvapuusteja, sitten perjantaina kakkupohjan ja tänään tein kakun loppuun. Edessä on vielä salaatin ja pizzan valmistamista. Boolin taidan tehdä vasta, kun ensimmäiset vieraat saapuvat. Olen odottanut näitä juhlia jo viikkoja. Pidän juhlista niin kovin, kuten edellisessä postauksessani jo kirjoitin. Nyt tilanne on vain se, että koko juhlat ovat pilalla. Piste. Petyin eilen niin perin pohjin puolisooni, että vieraiden kanssa hymyileminen tuntuu aivan naurettavan typerältä ja teennäisen oksettavalta. Sisällä on suuri haava, mutta onneksi meikkiaineet ovat keksitty. Päälle päin voi aina koreilla, sekä emäntä että notkuva syntymäpäiväpöytä.

Pettymys on siitä karmaiseva tunnetila, että osuessaan tarpeeksi syvälle, sitä ei enää saa korjatuksi. Mitkään sanat, teot eivätkä anteeksipyynnöt pyyhi pois tapahtunutta. Meni jo. Pettymys kaiken lisäksi halvaannuttaa, pysäyttää ja luo ympärilleen syvän hiljaisuuden.

Annan itselleni anteeksi illan sadat tekohymyt jo etukäteen. Hyvää syntymäpäivää minä.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.