Tänään vietetään blogisynttäreitä. Kirjoitin tasan vuosi sitten blogiini ensimmäisen postaukseni. Sankarille itselleen ei nyt merkkipäivän kunniaksi leipomani kakku maistu - siksi se on aloittamatta - mutta kaikki halukkaat: help yourselves!

Juhlatunnelmaa saa kyllä allekirjoittaneesta hakea oikein hakemalla. Käsittämättömän sekainen olo. En pääse puusta pitkään ajatuksieni kanssa. En saa kirjoitettua kirjettä V:lle. Vihjailen hänelle naama väännettynä merkitsevään katseeseen kuin heikkopäisellä, että meidän pitäisi jutella. Hän odottaa, että aloittaisin keskustelun, mutta sanat eivät vain tule suustani. Ne juuttuvat kaiken kammoamisen alle. Sentään sain sen sanottua, että suuremman kämpän etsiminen tulisi ainakin hetkeksi laittaa jäihin.

Eilen illalla V kapusi syliini hakemaan hellyyttä ja minä tapani mukaan kiemurtelin kuin käärme, koska en vain pääse selvyyteen keskinäisestä läheisyydestä aiheutuvasta tunnemylläkästä. Hänen miehenvartalonsa tuntuu ajoittain niin käsittämättömän vastustamattomalta. Haluaisin puristaa hänet niin lähelle ja antaa sydämeni tykyttää vapaasti. Synkät ajatukset kuitenkin valtaavat koko vartaloni jokaisella kerralla ja käyttäydyn siksi kuin raukkamainen vain voi hänen syleilyssään: ensin kiellän ja venkoilen, mutta silti en aja häntä pois.

V:n ollessa sylissäni, tokaisin itsellenikin yllätykseksi, että aion ehkä muuttaa pois. Sanoin sen kuin minkä tahansa arkipäiväisen asian. V jäykistyi ja nousi sylistäni nopeasti ja asettui makaamaan omalle puolelle sänkyämme. Minä vielä kysymään typeränä, että olisiko se paha. V vastasi hämmentyneenä, että ei kai. Jos haluaa muuttaa pois, sitten täytyy muuttaa pois. Näennäinen rauhallisuus peitti alleen selvän loukkaantuneen järkytyksen. Minä jäin pohtimaan, että miksi hän reagoi niin voimakkaasti. Pohtimaan?!? Olen helvetin epäreilu. Vihjailuni valuvat suupielistäni salakavalasti kuin vahingossa julki tulleet salaisuudet ja minä kuvittelen, että hän ei ota tosissaan minua. Ettei häntä kiinnosta. Kaikki ihmiset eivät vain menettämisen pelossaan ala utelemaan ja tivaamaan. Jotkut valmistautuvat pahimpaan ja vetäytyvät.

V alkaa olla varmasti hyvin ymmällään kaikesta. Ja minä pelkuri, minä luulen voivani olla hiljaa itselleni sopivan ikuisuuden. Kidutan häntä epätietoisuudella täysin säälimättä. Miestä, jota olen kolme vuotta rakastanut. Kuka tekee niin? Olen julma, ruma ihminen. Tänään kirjoitan hänelle kirjeen. Viimein. Ennen en voi katsoa itseäni peiliin.

Hyvää syntymäpäivää paskalle Purrrrinalle.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.