Rakkaus sokaisee tainnuttavalla huumallaan ja vie ihmisen sellaiselle matkalle, jonka ei soisi koskaan loppuvan. Sen aiheuttamaan hyvänolontunteeseen voi jäädä koukkuun. Väitän rakkauden aiheuttavan fyysisiä vieroitusoireita ihmisissä, jonka vuoksi jotkut vaihtavat kumppania uudelleen ja uudelleen kokeakseen huuman jälleen kerran.

Näen rakkauden rakentuvan kahdesta osa-alueesta: henkisestä ja fyysisestä. Moni haluaa kumppaninsa ymmärrystä ja henkistä tukea. Useimmat haluavat, että kumppanin kanssa pystyy keskustelemaan muustakin kuin jääkaapin sisällöstä tai sisällöttömyydestä. Pitäisi siis synkata. Synkkaus koetaan yhteenkuuluvuudeksi ja nähdään perustana sille, että tässä on jotakin erityistä. Yleensä suhteen syntymiseksi kahden ihmisen välillä on oltava myös fyysistä vetovoimaa. Tarvis niinqu hotsittaa, kun toinen on ilkosillaan.

Kuinka erottaa rakkaudessa oleva henkinen ja fyysinen puoli? Ne kun tuppaavat sekoittumaan iloisesti toisiinsa. Jos kaksi ihmistä tuntee toisiinsa voimakasta fyysistä vetoa - käyvät ikään kuin kuumina - se tulkitaan helposti henkiseksi yhteydeksi. Kiihottava syleily, ekstaattinen rakastelu ja lopussa saavutettu orgasmi saavat kropan endorfiinit kiehumaan läpi synapsien, joka aiheuttaa voimakkaan hyvänolontunteen. Hyvänolontunne jonkun tietyn ihmisen kanssa yhdessä koettuna höystettynä fyysisellä läheisyydellä huijaavat ihmismielen tulkitsemaan tilanteen yhteenkuuluvuudeksi myös henkisellä puolella.

Rakkaus ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Yhdynnässä - tässä kohtaa olisi hyvä syy käyttää sanaa rakastelu viitaten aihepiiriin - koettu huuma ei kuitenkaan ole itsestäänselvää. Moni sanoo rakkauden tunteen lisäävän seksuaalista nautintoa merkittävästi. Yhden yön suhteissa nautinto on useimpien mielestä selkeästi erilainen ja miedompi. Tämä tarkoittaisi minun logiikallani sitä, että fyysinen rakkaus olisi yhtä totta ja yhtä tärkeä osa rakkautta kuin henkinenkin puoli. Mutta entä jos henkinen puoli on kuin Gobin autiomaa ja fyysinen puoli rehevä Amazon? Tai toisinpäin? Onko rakkaussuhde silloin vajaa ja tuomittu tuhoon? Väistämättä? On tietysti ihmisiä, joiden henkinen olemus on ameeban tasolla ja niitä joiden seksuaalinen puoli muistuttaa näivettynytta rusinaa, mutta entä me muut? Me, joilla olisi käyttöä kummallekin? Voiko rakkaus muuttua? Voiko ihmisten välinen vuorovaikutus kääntyä ympäri? Jos fyysinen vetovoima kuoli, voiko se kokea uudelleen nousun? Jos keskustelun aiheet loppuivat, voiko niitä ilmaantua lisää? Äläkä sano, että juu, tosi kovalla työllä ja näkemällä vaivaa kaikki on mahdollista plaplapplaaplaa. Onko se OIKEASTI - REALISTISESTI - mahdollista?

Mutkikkaaksi koko rakkaussuhteet tekee se, että kiinnostus kun voi alkaa kummalta vain osa-alueelta. Joku ihastuu kumppanin fyysisiin avuihin ja sitä kautta ehkä huomaa pään sisällönkin olevan aikamoista mannaa. Toinen tempautuu mukaan kumppanin mielenkiintoisiin juttuihin ja alkaa pian nähdä fyysisenkin puolen miellyttävänä. Siis täh? Kuka nyt huijaa ja ketä? Kummin päin on oikein päin? Jos rakastuu ensin ulkonäköön, onko suurempi mahdollisuus, että henkinen puoli jää pannukakuksi - tai että siinä hyväksytään helpommin pikku fibat - koska fyysinen rakkaus loimuaa niin kuumalla liekillä? Entä jos toisen äly saa viritetyksi rakkauden tunteen? Käykö sitten niin, että ennen pitkää kumppanin aluksi söpöt silmäpussit saavat yökkimään vuosien vieriessä? Totuushan on se, että yleensä joudumme kuitenkin tinkimään jommasta kummasta osa-alueesta jonkin verran: meitä täydellisiä kun on niin vähän. Tässä kohtaa moni sanoisi, että rakkaus on tahdon asia ja pitää kasvaa yhteen eikä erilleen ja suhdetta pitää hoitaa ynnä muuta saman tyylistä. Tosi tilanteessa tahto, yhteen kasvaminen ja suhteen hoitaminen ovat kyllä sen verran koetuksella, että likimain 50% suomalaisista aviopareista päätyy eroon. Mutta kannattaako edes jatkaa, jos rakkaus koostuu puolikkaasta?

Mikä auttaisi eron partaalla? Oikeasti? Oman henkisen puolen eheys voisi olla tietysti yksi tärkeä osatekijä totta kai. Silti auttamattomasti vain tulee mieleen, että ei kannata tyytyä. Rakkaus ei ole kovinkaan avoin kompromisseille, vaikka niin väitetään. Tunnetta kun ei voi järkeistää. Ja ihan oikeastiko joku väittää, että voi tahtoa rakastaa? Voi tahtoa olla yhdessä, sietää ja oppia, mutta ei voi tahtoa rakastaa. Ei voi myöskään tahtoa olla rakastamatta.


Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.