Kolmatta päivää yksin. V työmatkalla. Koti on ollut ystävällisen rauhallinen. Mielialani ei ole syöksynyt läpi lattian. Olen ihmeissäni. Ei sillä, olen ennenkin toki osannut olla yksin, mutta siten, että aika on syötetty täyteen tapaamisia, jotta aikaa ei osaa edes havainnoida.

Tänään olen ollut koko päivän kotona iltapäivän lenkkiä Lenkkikaverin kanssa lukuun ottamatta. Kävin hakemassa vuokraamosta filmin, jota aion pian ruveta katselemaan. Sain juuri valmiiksi erään koulutyön ja siitä palkintona rojahdan upottavalle sohvalle ja katselen H. Potterin edesottamuksia.

Ennen V:n lähtöä tuntui kaikki olevan säpäleinä. Lauantai-illan riita kumuloi yhden peruuntuneen illallisen Saslikissa ystävien kanssa sekä suhteen uudelleen arvioinnin. Yksinolo on ollut tuudittavaa. Toisen jatkuva näkeminen heti riidan jälkeen on voimia kuluttavaa. Haavojen nuoleminen käy minulta parhaiten yksin, rauhassa saa vedellä kultaviivaa muistojen päälle.

Olen ihan tyytyväinen. Itkua riittää rinnassa, mutta olen ihan tyytyväinen silti. Tässä sitä mennään, elävänä. Hengitän ja pystyn syömään. Jopa ahdistuskimppu purkaantuu pahimmasta sykeröstä toiminnalla. Kukaan ei jaksa itkeä montaa tuntia putkeen. Siitä menee sekaisin. On parempi välillä tehdä jotakin muuta.

Purrrrina on poistunut huoneesta leffan ja voileipälautasen äärelle.