Kun vain joku kuiskaisi minulle oikeat sanat. Kun vain tietäisin kuinka olisi paras toimia. Kun vain sietäisin paremmin epävarmuutta. Kun vain osaisin paremmin. Sorrun niin helposti hädässä vanhaan, kun en osaa valjastaa uutta käyttöön. Niin raadollisesti joudun huomaamaan, kuinka keskeneräistä kaikki on minussa. Pelkään niin helvetisti.

Siellä se on, peittyneenä neuvoihin, pettymyksiin, mahdottomiin ennustuksiin. Rakkaus häneen on niin kipeä. Menettämisen reunalla sydän pamppailee aina kiivaimmin.

Annan kyynelten valua. Tuuli tekee niistä pakkasta ihollani. Tarvon eteenpäin kuin henkeni edestä ja annan kyynelten valua. Nielun kohdalla on kuristava mytty. Hengitän väkivalloin ja pakotan itseni eteenpäin.

Kun vain joku ottaisi syliin, rakastaisi ja taluttaisi turvallisesti läpi myrskyn.

Purrrrina on poistunut huoneesta. Ypöyksin.