"Kanervan taannoisten 60-vuotisjuhlien seremoniamestari Tapani Yli-Saunamäki korostaa Kanervalla riittävän jatkossakin tukijoukkoja ympärillään.

- Kaikki hänen ystävänsä ovat tukena myös jatkossa. Ilkka on vahva, mutta nyt hän tarvitsee taukoa, Yli-Saunamäki jatkaa.

Erityistä kiitosta lähiystävä antaa Kanervan avopuolisolle, Elina Kiikolle.

- Kaikki kiitos menee nyt Elinalle, hän on tukenut Ikeä esimerkillisesti ja pysynyt vierellä. Näin hän on toiminut aikaisemminkin vaikeina aikoina. Nyt varmasti juuri Elinan ja tytärten tuki on hänelle kaikkein tärkeintä." Iltasanomat - verkkoliite 2.4.2008

Myönnän auliisti: en ymmärrä. Välittömästi Kanervan erottamisuutisen jälkeen on ääni median kellossa muuttunut. Aiempi hymähtelevä, jahtaushenkinen uutisointi sopimattomista (seksi)tekstiviesteistä on vaihtunut Kanervaa ymmärtäväksi, tukevaksi ja selkääntaputtelevaksi lässytykseksi, "suuren poliitikon" nuoleskeluksi. Erottamisen jälkeen Kanerva on yhtäkkiä uhri tässä kamalassa sopassa, jota kukaan ei ole halunnut alkaa keittää. Ei edes tanssija-Johanna, joka alunperin viestien kanssa julkisuuteen tuli:

"Tekstarikohun toinen osapuoli Johanna Tukiainen järkyttyi kuultuaan Kanervan erosta varhain tiistaiaamuna radio-ohjelman juontajalta. Uni ei tullut yöllä silmään.

- Tämä on sokki. Olin kauhuissani jo siinä vaiheessa, kun edes alettiin keskustella eron mahdollisuudesta. Ei minulle tullut sellaista mieleen. -- Syytän vain itseäni. Olen koko ajan sanonut, että olen pahoillani.
" Iltasanomat - verkkoliite 2.4.2008

Ensinnäkin, Kanerva on itse ihan omilla aikuisilla sormillaan näpytellyt yöllisiä viestejään tanssija-Johannalle ja tiennyt varsin hyvin niiden sävyn olevan sellainen, että niiden julkistaminen söisi varmuudella hänen luottamustaan ja uskottavuuttaan ulkoministerinä. Toisekseen, Kanerva on ottanut tietoisen riskin erityisesti avopuolisonsa, Elina Kiikon, suhteen. Tekstiviestien sisältö loukkaa nimenomaan hänen julkisuudessa olevaa avopuolisoaan. Mitä tanssija-Johannaan tulee, on pakko sanoa, että suuret bambinsilmät eivät tenhoa minuun. Hän aivan eittämättä on tiennyt, että viesteistä nousee kohu, - ennemmin suuri kuin pieni - jolla hän saisi näppärästi näkyvyyttä omalle bisnekselleen varsin halvalla, mutta toimivalla tavalla. Siitä tosin en osaa sanoa, onko Johanna osannut laskea yksi plus yksi ja arvannut tästä seuraavan lisäksi poliittinen skandaali, joka voisi johtaa Kanervan erottamiseen. Niin tai näin, turha itkeä, kun maito on jo maassa.

Kaikkein eniten ihmetyttää Elina Kiikko. Miksi tämä julkisuudessa matalaa profiilia pitävä aikuinen nainen valitsee yhä uudelleen paikan seksistisen, pettävän ja melko mauttoman Kanervan rinnalla? Miksi hän valitsee tukea Kanervaa, vaikka itse asiassa juuri häntä on loukattu mitä julmimmalla tavalla? Miksi tässä koko kohussa vuodatetaan kyyneliä Kanervan vuoksi? Vai vuodattiko Katainen kyyneliä suuren pettymyksen vuoksi: hän sai kuin saikin Kanervan mukana ikävää lokaa Kokoomuksen päälle, jota nimenomaisesti oli miestä ulkoministeriksi valitessaan yrittänyt lupauksen voimalla välttää. Ei mene Kataisella Kokoomuksen puikoissa kaksisesti, ei käy kadehtiminen ei. Mutta palatakseni vielä Kiikkoon; ihmettelen suuresti Yli-Saunamäen ylistäviä puheita Kanervan avovaimon toiminnasta. Minkä ihmeen takia Kiikko saa suitsutusta järkähtämättömästä tuestaan miehensä rinnalla "vaikeina aikoina"? Miksi on nimenomaisen hyvä, että Kiikko pysyy miehensä rinnalla, vaikka hänet on julkisesti häväisty, petetty ja liattu? Elämmekö edelleen aikakautta, jossa "kunnon" naisen tulee seistä miehensä rinnalla jykevänä voimana, oli mitä oli? Miksi Kiikko ei yksinkertaisesti lopeta suhdetta yhä uudelleen ja uudelleen pettävään Kanervaan? Miksi? Mitä ylistettävää on itseään alistavassa käytöksessä? Myönnän auliisti: en ymmärrä.

Purrrrina on poistunut huoneesta ihmettelemään.