Muuttolaatikoista on kasvanut pieniä vuoria ympärilleni. Ne keikkuvat vaativina pinoina keittiöstä olohuoneeseen. Lauantaina ne siirtyvät uuteen osoitteeseen. Muuttamisesta on tullut liian tuttua. Koti on viime vuosina vaihtanut asemaansa niin tiuhaan, minä perässä, kissoineni, tavaroineni. Olen huomannut tosin, että joissakin tavaroissa on lohtua. Niin kuin esimerkiksi eräässä puisessa pienessä taulussa, jonka olen saanut äidiltäni lukioikäisenä. Siinä lukee: "Iloitse siitä mitä sinulla on. Älä sure sitä mitä sinulta puuttuu." Nykyisin lause tarkoittaa minulle sitä, kun palaset loksahtavat omassa sisäisessä maailmassa kohdilleen. Silloin voi kokea onnen. Voi kokea, että on iloinen siitä mitä itsellä on. Haluaminen on silti, onneksi, elämää eteenpäin sysäävä voima. Tuo taulu, se on ollut minulla koko aikuisuuden. Olen ripustanut sen jokaisessa kodissa näkyvälle paikalle, koska siinä on ollut osa ydintä. Jos taulu on ollut näkyvissä, olen voinut sanoa olevani kotona.

Uuden kodin ovea on aina jotenkin vierasta avata. Avain loksahtaa oudon persoonallisella tavalla lukkoon. Voi olla, että ovea täytyy vetää ensin hieman sisään ja työntää sitten avain lukkopesään oikein syvälle, jotta se aukeaa. Joutuu toistamaan, jotta tieto muuttuu muistijäljeksi, tutuksi, rutiiniksi. Uusi koti on aluksi jännittävän siisti, tavarat uskollisen paikoillaan. Vasta mainospinojen, tiskien, salakavalan pölyn, huolettomasti sohvan selkänojalle heitettyjen vaatteiden ja sen puisen taulun ilmaantuessa asuntomaisemaan voi sanoa asettuneensa taloksi. Valo siivilöityy ikkunasta heijastaen maljakosta keittiönpöydälle tutun lasivarjon. Voi istua aina oikeanpuoleisella tuolilla, kasvot ikkunaan päin, juoda kahvia maidolla, syödä jogurttia myslillä kiposta.

Kävin tänään asunnolla ensimmäisen kerran omilla avaimillani, mukanani puoli perhettä uteliaina, hymistellen hyväksyvinä. Lämmitti sydäntä, että jaksavat olla aina niin läsnä. Valoa riitti suurista sisäpihalle avautuvista ikkunoista pitkälle iltaan, niin kuin uumoilinkin. Käsittämätön käsitys ihmisillä siisteydestä tosin. Asunnon aikaisempi asukki lupasi siistiä muuttaessaan paikat. Vessaan kurkatessamme isäni ehdotti siivousvälineeksi dynamiittia. Kertonee oleellisen. Huomenna olisi "pikku" urakka edessä äidin kanssa. Sanoin hänelle, että varustautuu asianmukaisella suojapuvulla ja kaasunaamarilla koitokseen.

Ihmeellisen rauhallinen, rento olemus minulla. Odotan huomista Ikea-keikkaa äidin kanssa. Menemme katsomaan vetimiä, lamppuja, säilytyslaatikoita ja sitäsuntätä. Uuteen kotiin on niin oleellista hankkia jotakin uutta, vaikka turkoosi käsipyyhe tuoksuen tehtaan pintakäsittelyaineelta. Nyt minulla on tosin todellista tarvetta shoppailla. Puuttuu vähän kaikenlaista oleellista, jotta voi taas kodin rakentaa. Tuntuu vain niin hemmetin hyvältä, että tämä koti, se on minun. M-I-N-U-N. Minä siellä seinien sisällä, minuksi syntyneenä. Kaikki tavarat, kaikki huonekalut, minua varten. Kukaan ei voi sanoa minua siellä tyhmäksi. Ei kukaan. Rajaan sellaiset henkilöt ulos kodistani lukitsemalla ulko-oven säppiin.

Purrrrina on poistunut huoneesta kirjoittamaan ostoslistaa.