V katsoi palkkakuittiaan huolirypyt tiukkoina otsalla. Minä laitoin kattilassa helmeilevän veden joukkoon kuitumakaronit kypsymään. Claes Ohlssonin mainos makasi keittiön pöydällä ja esitteli turhakkeitaan. Työpäivän jälkeinen yhteinen aika päivästä oli juuri alkanut hyväntuulisena välillämme. Mitä kuitistakaan. Mitä mistään. V oli vieressäni ja hänen tuoksunsa tainnutti ja kupli sydämen kohdalla.

"Oletko ajatellut milloin?"

"Lokakuun alusta on hyvä. Eikö?"

"Entä Kämppis? Onko se liian aikaisin? Että nyt hänelle vain ilmoitan. Yhtäkkiä."

"Sinä et ole ollut siellä yötäkään puoleentoista kuukauteen."

"En niin. En ole. Puolet lokakuussa sinulle ja puolet Kämppikselle. Sitten marraskuun alusta täysimääräisenä sinulle. Reilumpaa Kämppiksellekin, eikö?"

"Sovitaan niin. Hyvä se on niin."

"Muuttuko tämä päätös? Onko jokin asia, joka voisi muuttaa tämän?"

"Ei ole. Ei näy näköpiirissä. Ei muuta.Lähdetään kauppaan, jooko?"

"Lähdetään vain."

Kämppis suhtautui positiivisesti ilmoitusluontoiseen soittooni. Hän kuulosti melkein helpottuneelta. Minä sen sijaan - minusta tuntuu, että vielä ihmettelen. Varovasti sydämeni kuitenkin kietoutuu hiljaiseen onnen tunteeseen.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.