Vetäytymiseni on huomattu. V hyörii ympärilläni läikehtivän positiivisena. Huomaan hänen miehenkätensä silittävän olkapäätäni jutellessamme. Minä aina käännyn järkevältä näyttävän tekosyyn siivittämänä asentoon, jossa olkapääni on miehenkäden ulottumattomissa. Kävellessäni keittiöstä kylpyhuoneeseen, hän nappaa sivulla heiluvan käteni omaansa kuin saalistaja ja vetää sitten taidokkaasti syliinsä. Hän katsoo minua suoraan silmiin ja hymyilee. Kun joku katsoo suoraan silmiin viiden senttimetrin päästä, on vaikea katsoa muina naisina seinää pitkin kiipeävää hyönteistä. Sitten V suukottaa ja minä vastaan siihen yrittäen vaikuttaa mahdollisimman vähän vastahakoiselta, jotta en joutuisi kysymystulvan saartamaksi. Sängyssä hän kaivaa peiton alta paljaat rintani esiin. Jos on viitenä edellisenä iltana pitänyt peittoa tiukasti edessään, on jossakin vaiheessa rauhan ylläpitämiseksi luovuttava kiskomisesta ja annettava peiton valua rintojen yli vatsan päälle. Jähmettymiseni vuoksi rintojen hyväily jää lyhytikäiseksi.

En pyydä enää iltasuukkoa. En aloita keskustelua. En hakeudu samaan huoneeseen. En mene lähelle. Jos puhun, puhun kaikesta muusta. Olen liian usein kärttyinen ja makaan vuoteessa lukien englannin kielistä Harry Potteria. Lähetän tekstiviestejä ystävälleni P:lle. Mietin kaiken mahdottomuutta. Itken varoittamatta ja yhtäkkiä tietokoneeni ääressä. Yhtä nopeasti kuin kyyneleet ilmaantuvat, ne häviävät. En ole valmis suremaan.

-Oletko masentunut? kysyi V aamulla suihkussa. Minä harjasin hampaitani lavuaarin ääressä.

-En. Miten niin?

-Vetäydyt ja olet penseä. Mikä vaivaa?

-Kyllä sä tiedät. Sanoin sen jo. Poika on muuten harjannut mun hammasharjalla eilen illalla hampaansa. Kiva.

-Ai, onks toi sun harja? Mä luulin, et...

-On tää mun. Tää on Pojan. Näytän tummansinistä Daily-merkkistä hammasharjaa V:lle.

-Just.

-Me ei olla puhuttu vieläkään aiheesta.

-No niin, mut mitä mun pitäis sanoa? Joo, olet oikeassa, olisi pitänyt olla tiukempi silloin mökillä. Ja tottahan se on. Olis pitänyt. V:n ääni virittyy kireäksi.

-No ei se nyt mikään maailmanloppu ole kuitenkaan. Kääntelen omaa harjaani kädessäni.

-No ei mustakaan! Mikä tässä nyt muka on niin vakavaa?

-En mä sitä tarkoita vaan tota väärällä hammasharjalla pesemistä. Se ei ole maailmanloppu.

-Ai.

-Ja sitä paitsi tässä ei ole kyse vain siitä mökkireissusta. Vaan yleisesti.

-Ai niin, kun sun mielestä me ollaan niin eri mieltä joka asiasta. V peittää sisällään kiehuvan ivansa huonosti.

-Niin, niin me ollaan. Ja se, se on vakavaa.

-Aha.

-Anna mun olla. Anna mun miettiä.

-Mieti kuule sitten. Mieti.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.