Aamujunassa katselin noin viisikymmenvuotiasta naishenkilöä. Hän istui edessäni ja näytti tympääntyneeltä. Naisen kasvot olivat uurteiset, oikeastaan osittain poimuiset. Hiukset lyhyeksi leikatut, joissa punainen kulahtanut sävy harmahtavalla juurikasvulla. Silmät olivat pienet ja reunustetut paksuilla kulmakarvoilla. Punainen tuulipuvuntakki oli jo useamman syksyn nähnyt, kuten myös siniset verkkahousut. Huulet olivat aika paksut, mutta ne jotenkin hukkuivat ilmeen sisälle. Ilman törötystä näkymättömissä.

Yllättäen viisikymppinen kaivoi repustaan, joka sekin oli parhaat päivänsä elänyt, likaisen meikkipussin. Ihmettelin ensin mitä ihmeen rasvaa nainen tursottaa käteensä, kunnes tajusin sen olevan meikkivoidetta. Ja minkä määrän! Viisikymppinen kaivoi likaisesta meikkipussista vielä peilin, joka ilmeisesti joskus oli ollut kaksiosainen - tiedäthän, sellainen tavallinen-suurentava-peili-kombinaatio - mutta nyt siitä oli jäljellä vain toinen puoli. Kumpi, en tiedä. Viisikymppinen alkoi rivakoin ottein lätkimään meikkivoidetta naamaansa. Hän levitti sitä kuin yövoidetta. Naisen paksut sormet hieroivat pakkelia silmiin ja nenään, poskiin, otsalle ja leukaan. Siinä hötäkässä kasvojen sivuosat jäivät vähemmälle huomiolle ja lopputulos näytti jotakuinkin liian pieneltä naamarilta naisen kasvoilla. Sitten viisikymppinen kaivoi meikkipussista esille huulipunan, joka oli muotoutunut huuliparin puristuksissa suippokärkiseksi. Hän levitti punaa useamman kerroksen, mutta sävy oli liian samankaltainen huulien kanssa, joten siitä ei juurikaan ollut hyötyä - varsinkaan ilman rajauskynää. Rajauskynää hän sen sijaan käytti silmiin. Tottunein vedoin hän piirsi silmän alaosiin sisälle tummat rajat.Yläpuolen hän varmisti ripsivärillä. Hän tökötti mustaa ripsiväriä olemattoman lyhyisiin ripsiinsä monta monituista kerrosta ja siinä samalla myös ala- ja yläluomillekin. Mustalla rajauskynällä hän piirsi rehottavien kulmakarvojen päälle tummennusta. Valmista tuli. Nainen sulki meikkipussin sisältöineen kulahtaneeseen reppuunsa ja jatkoi junamatkustustansa nyt ehostettuna ja valmiina päivän koitoksia varten.

Mietin pitkään naista katsellessani, että oliko tuo nyt todella hänen näkemyksensä onnistuneesta kaunistautumisesta? Hänen meikkaustyylistään näki selvästi, että hän oli toistanut tuon samaisen rituaalin  vuosikausia ja minkäänlainen muu tapa ehostaa varmasti ei käväissyt edes hänen mielessään.

Itse en voisi kuvitellakaan lätkiväni meikkejä sinne tänne ja aina samalla tavalla. Minulle aamuinen meikkaussessio on pyhä toimitus, jonka aikana voi aina tehdä uusia värivalintoja päivän fiiliksen mukaan.

Aamuni alkaa aina sillä, että käyn suihkussa pesaisemassa itseni pikaisesti. Hiukseni olen aina pessyt edellisenä päivänä, koska muuten hiuskuontalon laittamiseen menisi liikaa aikaa. Suihkun jälkeen aina laitankin tukkani ensin. Olen sitä mieltä, että jos hiukset jäävät laittamatta, on se suurempi katastrofi kuin naaman pakkeloimatta jättäminen. Pakkeloida kun voi pienellä pohjustuksella vaikka junassa pahimman puutteessa. Hiuksia ei sen sijaan voi kähertää tai tupeerata yleisissä kulkuneuvoissa. Joka tapauksessa hiukset ensin aina. Valitsen huolella pinnit ja nipsut asuun sopiviksi.

Meikkaamiseni alkaa aina Lumenen puuterilla, jos iho on tasainen. Jos jotakin kukertavuutta esiintyy, tai pahimmassa tapauksessa näppyjä, laitan tasoitukseksi nenänpieliin ja näppylöille ihanaa Lancomén meikkivoidetta. Sain merkkituotteen äidiltäni, koska sävy oli hänelle väärä. Minulla on aina juhlallinen olo merkkimeikkien kanssa. Tunnen itseni aivan erityiseksi ja kuvittelen huomaavani hirveitä eroja halpismeikkien ja merkkimeikkien välillä. Totta kai Lancomén meikkivoide on aivan mielettömän hyvä ja siis ei voi edes verrata samana päivänä vaikka L'Orealiin!

Puuteroinnin jälkeen korjaan kulmakarvojen muotoa hieman meikkisiveltimen ja värin avulla. Sen jälkeen pohdin minkävärinen luomipäivä tänään on. Käytän välillä räväköitäkin sävyjä, kuten kuparia tai pinkihtävää. Ne korostavat vihreitä silmiäni kivasti. Nyt taannoin Tukholmanristeilyllä minuun iski jälleen ylellisyysvimma ja ostin sieltä Cliniquen meikkejä. Piti ostamani hajuvesi, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Olin katsellut erästä huulikiiltoa jo pitkään aina Sokoksen ja Stockmannin tavarataloissa vieraillessani ja nyt kun näin sen edulliseen hintaan, oli se pakko saada. Ostin itseltäni salaa myös Cliniquen luomiväripaletin, jossa on aivan ihana kulta-vaaleanpunasävy. Se kiiltelee jompana kumpana, riippuen valon kulmasta. Tänään kuitenkin laitoin luomilleni tuikitavallista vaaleaa hennosti kullansävyistä N07 luomiväriä.

Olen oikea maskarafriikki. Pidän, että ripset ovat pitkät, paksut ja kaartuvat. Viis luonnollisuudesta. En nyt tarkoita tässä mitään hämähäkkiversiota klimpeillä, mutta ripsien pitää minusta olla näyttävät. Sain tuossa yhtenä päivänä näytepakkauksen Cliniquelta sellaisesta maskaran alle laitettavasta tuuhennus-venytysjustkasta. Se muuten toimii todella hyvin. Voin sanoa ihan hyvällä omalla tunnolla, että ne tavaratalojen tuplapäiset ripsarit, joissa toinen on juuri se allelevitettävä ja toinen varsinainen väri, eivät toimi kuten hieman kalliimpi tuote. Varsinaiset ripsivärit nyt ei minusta oikeasti halvemmissa ja kalliimmissa kamalasti eroa. Ellei nyt lasketa mukaan joitain tosi halpoja - ne on oikeasti ihan yhtä tyhjän kanssa! Enivei, ripsiä paljon ja tuuheasti kiitos. Poskille hippunen maapuuteria ja avot! Meikkaukseni huipentuu huulikiiltoon, jonka valinta vaihtelee sekin vaatteiden mukaan. Varsinaista huulipunaa ja rajausta käytän nykyisin harvoin, mutta joskus sekin kombinaatio on kiva.

Meikin laittaminen on minulle mieluista puuhaa. Siinä jotenkin tiivistyy tietynlainen naiseus. Välillä aina ääneen ihmettelenkin V:lle, että etkö ole kade, kun me naiset saadaan meikata ja miehet ei. Ei kuulemma ole sitten tippaakaan. Minä väitän, ettei se vain tiedä kuinka mukavaa se on. Joskus meikin oikein onnistuessa tulee itsevarma ja hyvä olo. Sellainen valmistautunut ja huoliteltu. Toki itsetunto nyt koostuu pääsääntöisesti muusta kuin pakkelista, mutta kyllä ehostuksella on tekemistä hyvän olon ja itsensä viehättäväksi kokemisen kanssa. Minusta meikkaaminen on naisten etu ja kaiken kaikkiaan minulle vain positiivinen asia. Päivä ei oikein ala, jos ei ole saanut laitettua itseään. Sitä on rönttövaatteissa, rönttönaamalla- ja tukalla ja ihan rönttöfiiliksissä. Tosin, rönttöpäivät ovat välistä tosi tervetulleita! Ei sitä aina tarvitse olla niin valmistautunut maailmaan tuuliin.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.