14 työpäivää ja 4h 26 minuuttia kesäloman alkuun. 20 päivää kokonaisuudessaan. Juhannuksesta alkaa neljän viikon vapaa. Voi avata silmänsä aamulla mihin aikaan haluaa, keittää aamukahvit rauhassa ja kuunnella kuinka kesä tuottaa ääniaaltoja korvakäytävään. Jos sää antaa myöden, voi aamupalan kattaa parvekkeelle, josta voi nähdä vielä tarkemmin paikallisten oravien puuhasteluja puissa samalla kun nappailee tuulessa kieppuvia serviettejä kiinni. Ulkoaamiaisen tunnelmaa ei voita mikään.

Kesä on elämän aikaa. Vaikka arkea voi elää talvellakin antoisasti, kesä maalaa sieluun energisemmällä sävyllä. Kesä tuo mieleen omenapuunkukat, röyhkeän vihreän nurmimaton, rottinkituolit, raparperimehun, selkään liimautuneen mekon ja hiestä kiharalle kääntyneet hiukset. Elokuvaan Hiljaiset sillat on vangittu kesän ydin riipaisevan todellisesti. Todellisuus kun voi vehreyden keskellä olla kesällä erilainen. Peltojen, kuuman maan ja heinäsirkkojen tuoksun voi haistaa Meryl Streepin hieroessa niskassaan valuvia hikikarpaloita kämmensyrjäänsä.

Suuri haaveeni olisi olla jonakin vuotena koko kesä lomalla. Se vaatisi rahallisia ponnistuksia, talouden suunnittelemista ja työelämän sovittamista, mutta uskon sen olevan täysin mahdollista. En halua elää elämääni ulkoisten sääntöjen mukaisesti. Haaveet ovat mieleni motivaationa sitä varten, että aivoni työskentelisivät toteutussuunnitelman laatimiseksi.

Tuona tulevana haavekesänä, jolloin saisin hengittää koko kasvun vuodenajan sisälleni kiireettä ja kokemuksien haalimisesta sressaantumatta, asuisin Saarenmaalla. Vanha huvila kätkisi sisälleen 50-luvun romantiikkaa. Puutarha olisi rehevä, suorastaan äitelän hedelmällinen. Villejä kukkaistutuksia, käppyräisiä kirsikka,- luumu- ja omenapuita, samettista ruohoa, marjapensaita ja oma pieni vihannespalsta. Kaivaisin multaan kesän kaikki siemenet ja saisin satoa. Hakisin aamulla paljaat varpaat aamukasteesta kostuen pöytään kirkuvan punaiset ja sokeriset tomaatit, ujon vihreät salaatinlehdet ja muhkeat mansikat. Pukeutuisin kotimekkoon ja ruskettuisin tasaisen päivettyneeksi. Ajaisin pyörällä kaikki mahdolliset matkat ja seuraisin kuinka Poika kasvaa auringossa kohisten. Halaisin V:tä puiden katveessa varjojen leikkiessä hänen sängellään. Makaisin riippukeinussa ja seuraisin kuinka iho muuttuisi hiljalleen salmiakkikuvioiseksi. Niin minä olisin, niin minä tekisin. Todellisuus voisi tietenkin olla loppujen viimein hippusen toisenlainen. Mielikuvissani en juokse paarmoja karkuun, läiski hyttysiä enkä näytä pyylevältä kotimekossani, saati sitten joudu kuuntelemaan Pojan marmatusta aaltoilevalla intonaatiolla siitä, kuinka tylsää on. Haaveita ja todellisuutta nyt on turha sotkea liiaksi keskenään, ellei toteutusta oteta huomioon.

Tänä vuonna minä olen palkallisella lomalla kuukauden. Se on opiskelijalle paljon. Sekin on eräänlainen haaveen täyttyminen. Moni opiskelijakavereistani ei sellaista luksusta pääse kokemaan, mutta jälleen kerran minun ratkaisuni on tehty haaveen motivoimana. Olen tehnyt kaksi vuotta töitä samassa yhtiössä, jotta kesälomat kertyisivät. Nipistän hieman kesäansioistani, koska loma-ajan palkka ei tietenkään tule täysimääräisenä vaikka päiviä on kuukauden verran kertynytkin. Osa-aikatyö rokottaa omansa, mutta vapautta ja kesää ei voikaan ostaa rahalla. Levosta puhumattakaan. Kokemusta omasta alastakaan ei tule, mutta olen sitä mieltä, että ehdin kyllä. Minä tarvitsen leponi, jotta jaksan taas. Väsyn vieläkin niin kovin helposti.

Matkustamme heinäkuun alkupuolella viikoksi Roomaan. Olemme V:n kanssa molemmat aika laiskoja ja mukavuudenhaluisia matkaajia. Emme viihdy epämääräisissä majoituspaikoissa minibudjetilla epämääräisesti paikasta toiseen haahuillen. Roomaan matkaaminen on ikävä kyllä aivan pirullisen kallista. Valmismatkapaketeista saa pulittaa helposti tonnin pintaan per nuppi, joten päädyimme semiomatoimisuuteen. Varasimme lennot ja buukkasimme hotellin keskustasta aivan omin nokkinemme (aivan kuin se olisi jonkin sortin suurikin saavutus) ja säästimme 50% matkan hinnassa. Kohtuu säästö, etten sanoisi. 

Rooman vieressä, pienessä kaupungissa nimeltään Genzano di Roma, asuu hyvä italialainen ystäväni I. Hän oli aikoinaan täällä Suomessa vaihto-oppilaana, jolloin ystävystyimme. Ystävyys on kestänyt tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta jo kymmenen vuotta. Tuona aikana I on vieraillut Suomessa useampaan otteeseen, mutta minä en Italiassa kertaakaan. Nyt vihdoin tapaamme myös ikuisessa kaupungissa ja voimme yhdessä kuunnella Forum Romanumin raunioista kuuluvia kuiskauksia. I on luvannut pyörittää meitä kyllä turistivapaammillakin alueilla, jottei koko loma mene kyynärpäätaktiikan käyttöharjoituksissa ylikansoitetuilla nähtävyyksillä.

Matkakuume tykyttää suonissa jo siinä määrin, että päädyin eilen Kampin Suomalaiseen tutkimaan kaupunkioppaita. Mukaan eksyi nerokas karttaopaskirjanen. Siinä on koko Rooman kartta jaettuna eri osioihin. Jokaisella aukeamalla on oma osionsa, josta on kerrottu tärkeimmät matkailijan faktat tyyliin ravintolat, ostokset ja kahvilat. Jokaisen aukeaman saa levitettyä kartaksi, johon on merkitty myös nähtävyydet. Jokaisesta kohteesta on kerrottu vielä perustiedot. Ravintoloiden kohdalla on esitelty esim. hieman ruokalistaa ja mainittu hintataso. Nähtävyyksistä on kerrottu mm. kuuluisimmat taideteokset tms. Jokaisen aukeaman kartta on jaettu ylhäältä kirjaimilla ja sivulta numeroilla. Jokaisen kohteen perässä on karttakordinaatit (esim. A3), joten kohde on helppo paikantaa. Opas oli kaiken kukkuraksi alennuksessa, joten nappasin sen mukaani. Roomasta voi saada kartan avulla paljon enemmän irti, koska ystäväni I ei jouda joka hetki toimittamaan oppaan virkaa meille.

Kaupunkilomailun lisäksi aiomme tutustua I:n avulla myös maaseutuun ja Rooman lähettyvillä oleviin rantoihin. Piipahdamme luultavasti lisäksi I:n kotikaupungissa Genzano di Romassakin. Huisin mukavaa lähteä suosikkiruokamaahani ja nähdä kuinka Välimeri kimmeltää tänä kesänä auringonsäteiden pomppiessa aaltojen harjalla.

Purrrrina on poistunut huoneesta ja palaa uusin kujein.